Aasijuhla

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirkollinen juhla keskiajan Ranskasta, joka muuttui aasin sulouksien hekumoinnista yleiseksi sikailuksi juottoloissa.

Aasijuhlan alku ja keskikohta

Kirkonmenot eivät aina ole olleet vain väsynyttä Suvivirttä ja hajasijoitettuja mummoja yleisökadon kokeneissa sunnuntaimessuissa. Monia villejä kinkereitä ja räävittömiä hurlumheitä oli etenkin keskiaikana tapana juhlistaa pyhässä Jumalan talossa – sillä vain taivaallisen auktoriteetin tiloissahan saattoi rahvas haistattaa piut paut sääty-yhteiskunnalle ja sen feodalikalkkiksille.

Näin tapahtui muun muassa Ranskassa, missä vietettiin ilomielistä aasijuhlaa (latinaksi festum asinorum ja ranskaksi fête de l'âne). Aasi olikin monelle tosikristitylle erityisen rakas, sillä tämä kampurakavio - toisin kuin hevonen tai strutsi – Raamatun mukaan oli hyvin tiiviisti mukana Jumalan pojan elämän suurissa käännekohdissa. Eipä siis liene sattumaa, että aasijuhlaa vietettiin 14. tammikuuta – päivänä, jolloin Maria ja Jeesus-vauva köpöttivät aasillaan Egyptiin välttääkseen kuningas Herodeksen lapsiperhepolitiikan yhteydessä tapahtuneet rajut leikkaukset (sattumaa puolestaan se, että kristillinen juhlapäivä lomittui nätisti yhteen perinteisten pakanapitojen kanssa).

Aasijuhlassa nimensä mukaan oli kyse aaseilusta. Ohjelmaan alkuun kuului, että kylän nätein neito ja söpöin vauva istutettiin tuunatun aasin selkään minkä jälkeen asetelma johdatettiin kaupungin halki alttarille asti. Siellä aasi – tai sen puinen edustaja – seisoi sille omistetun messun ajan hartaan seurakuntaväen vastatessa papin säkeisiin aasimaisella kiljahduksella ”hii-haa”. Aasille oli omistettu myös oma yhdeksänosainen hymni, jonka ensimmäinen säkeistö kuului:

Itäisiltä mailta tuli aasi

Korea ja rohkea karpaasi

Kyvykäs taakkansa kantamaan

Jaloille! Arvoisa Aasi

Ja laula

Avaa kaunis turpasi

Heinää tulet kosolti saamasi

Ja kauroja kasoittain

Aasijuhlan kanssa samanaikaisesti etenkin opiskelijat ja alempi papisto remusi loppiaista ns. hölmöjenjuhlan nimissä. Ajan kuluessa nämä kaksi festivaalia sulautuivat toisiinsa, minkä johdosta kirkko alkoi suhtautumaan alun perin omissa tiloissaan vietettyyn aasijuhlaan ristiriitaisin tunnelmin. Siinä vaiheessa kun alati riehakkaimmiksi käyvissä pippaloissa mässyttiin alttarilla ja rivosti hytkyävä kongajono kiemurteli penkkirivien välissä, paloivat ylemmältä papistolta liperit. Katollinen kirkko kielsi niin aasien kuin hölmöjenkin nimissä bilettämisen vuonna 1595, mutta silloin juhlaväki vain gravitoitui krouveihin ja rantahuviloiden liepeille. Juhlan ydin säilyi – kirkollisia menoja piskuisine yksityiskohtineen käännettiin ruumiin kielelle.

Aasijuhlan loppu

Aasit ja hullut ryhmittäytyivät juhlineen vielä useaan otteeseen. 1500-luvulle asti kristillinen maailma seurasi juliaanista kalenteria, minkä johdosta uutta vuotta juhlittiin huhtikuun 1. päivänä. Tuolloin ihmisten turnauskestävyys oli korkealla, sillä näitäkin kinkereitä vietettiin parisen viikkoa. Vuonna 1582 paavi Gregorius halusi – uskonpuhdistukseen tympääntyneenä – oman kalenterin, ja vuoden vaihde siirtyi tammikuun alkuun. Osa kristityistä kuitenkin jatkoi aprillibileiden traditiota vielä vuosikausia – he eivät joko olleet kuulleet aikakäsityksen vaihdoksesta tai eivät vain välittäneet seurata katolista hapatusta.

Uuteen aikaan siirtyneet katoliset alkoivatkin siis viettää nyt uuden vuoden kemujaan aasi/hölmöjenjuhlan aikaan (nykyään yritykset käyttävät samaa PR-strategiaa kutsuessaan henkilökunnan rilluttelureissua ruotsinlaivalla ”koulutustilaisuudeksi”). Mutta ennen kaikkea katolliset pitivät vanhoissa tavoissa pitäytyviä tylsinä ja ikävinä ihmisinä, mikä antoi oikeutuksen jekuttaa etenkin luterilaisia ja kutsua heitä ”aprillihönteiksi”. 1700-luvulle tultaessa myös britit olivat keksineet huhtikuun 1. päivänä tehtyjen aprillipilojen riemun, ja niinpä tämä rattoisa perinne importoitiin tuhkarokon ja alkoholismin kanssa aina Ameriikkoihin asti.

Henkilökohtaiset työkalut