Anne-Marie De Silva Von Glockenspiel

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Cembalisti, naisasianainen ja amatöörialkemisti. Muun muassa.

Sisällysluettelo

Historian painolasti mukana heti lapsesta

Kahden mahtisuvun ainoa ja viimeinen vesa syntyi vuonna 1681 Gaggenaussa, nykyisen Lounais-Saksan alueella (lähellä Baden-Badenia). Äitinsä de Silva-suvun puolelta hän peri kiinnostuksen kiertolaiselämään, von Glockenspielin suvun perintönä hänelle suotiin akateeminen mielenlaatu sekä ehtymätön innostus luonnontieteisiin ja kamarimusiikkiin. Jo lapsena kreivitär osoitti myös huomattavaa lahjakkuutta kieliin, joita opetteli luxemburgilaisen kotiopettajattarensa johdolla.

Viisitoistavuotiaana Anne-Marie aloitti opintonsa Valon yliopistossa, erikoistuen alkemiaan ja Indo-Eurooppalaisiin kieliin (joihin tuona aikana laskettiin monia Intian ja Euroopan ulkopuolisiakin kieliä, ihan vain reilun pelin vuoksi). Vaikka hän briljeerasi molemmilla aloilla, alusta asti oli selvää missä hänen todelliset lahjansa piilivät; ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen neiti von Glockenspiel pyysi vanhemmiltaan lahjaksi omaa laboratoriota jossa ideoida uutta viisasten kiveä (tämä laboratorio pian rakennettiinkin suvun linnan kellariin, jossa se säilyi - muodossa tai toisessa - linnan viimeisiin päiviin saakka).

Ura alkemistina

Kreivitär oli yksi 1700-luvun alun seuratuimmista amatöörialkemisteista. Hänen kunnianhimoisimpiin hankkeisiinsa kuuluu ns. musiikin solidifoiminen, eli kuultujen nuottien jähmettäminen näkyvään muotoon. Anne-Marie viettikin useita vuosia soittaen cembaloa Petri-maljaan, johon hän oli tislannut milloin elohopeaa, milloin puhdasta alkoholia. Kaikista yrityksistä ja huolellisista valmisteluista huolimatta tämä hanke ei koskaan ottanut kipinää (paitsi tietenkin kirjaimellisesti; kreivittären työkammio paloi useaan kertaan kahdentoista vuoden aikana).

De Silva-von Glockenspielin tunnetuin keksintö lienee ns. "Valo-show", eräänlainen performanssi, jossa yhdistyy elävä musiikki ja (yleensä) hallitut räjähdykset. Pyrotekniikan hienosäädössä hän sai oppia Veljeskunnan itseoikeutetulta pommimestarilta, Borbála Bajuszilta - jolta sai myös monia maittavia jälkiruokareseptejä Kuppenheimin kuivaskaa ruokakulttuuria piristämään.

Yksi aikansa tiedemaailmaa kuohuttavista tapauksista sattui Valon Yliopiston seminaarissa, jossa kreivitär otti näyttävästi yhteen kreivi Saint-Germainiksi itseään tituleeranneen miehen kanssa. Saint-Germain - josta myöhemmin tuli laajalti tunnettu herrasmieshuijari - alkoi käydä Anne-Marien hermoon kerskumalla kuolemattomuudellaan, cembalonsoittotaidoillaan ja alkemistisilla saavutuksillaan. Kreivi väitti mm. pystyvänsä sulattamaan aitoja timantteja. Tämän luonnonvastaisuuden de Silva-von Glockenspiel (joka sentään oli oikea kreivitär) halusi heti oikaista, ja haastoi Saint-Germainin todistamaan väitteensä todeksi.

Pitkien valmistelujen jälkeen valekreivi ilmoitti olevansa valmis tähän vaativaan kokeeseen. Hän pyysi de Silva-von Glockenspieliltä lainaksi timanttikaulanauhaa - jonka aikoi tietenkin korvata sulatuksen jälkeen. Kollegoidensa paineen alla kreivitär suostui kompromissiin, ja antoi Saint-Germainille yhden timanttisormuksistaan. Kreivi poikkesi työhuoneeseensa vielä valmistelemaan itse timantin - ja hävisi sen siliän tien sormus mukanaan. Sen jälkeen häntä ei Valon Yliopiston tiluksilla nähty, ja hän myös kiersi kaukaa kaikki Valon Veljeskunnan jäsenet (varsinkin Borbála Bajuszin, joka oli tapauksesta kuultuaan luvannut tunkea pommin Saint-Germainin polvihousuihin). Kreivitär de Silva-von Glockenspiel palasi voittoisana koeputkiensa pariin; kuitenkin epäilys alkemian metodien oikeellisuudesta oli alkanut kalvaa hänen mieltään.

Reissussa cembalon ja sinisten sukkien kanssa

1700-luvun puoliväli oli antoisaa aikaa monilahjakkaille ihmisille; tämän huomasi myös laboratoriossaan tarpeeksi kauan pölyttynyt kreivitär. Tutkimusuransa sassaroinnista suivaantuneena ja aikansa soveliaisuuskäsityksiä uhaten de Silva-von Glockenspiel aloitti ekstensiivisen matkailun ympäri Eurooppaa - Casanovan ja ystävänsä Bogumil Hipolit Dudan esimerkkiä seuraten. Tässä yllättävässä elämänmuutoksessa oli takana hyvin todennäköisesti myös de Silvojen geeniperimä, joka on tunnetusti vetänyt hiljaisimpiakin hissukoita koluamaan maailman kolkkia mielenrauhan tai mammonan perässä.

Rokokookauden kultavuosina de Silva-von Glockenspiel vieraili useimmissa aikansa mahtihoveissa, joissa saavutti suurta suosiota cembalistina (olihan hän harjoitellut lähes yötä päivää yli kymmenen vuotta) ja hämmensi monia valo-show'llaan. Matkoillaan kreivitär tapasi myös muita lahjakkaita ja älykkäitä vallasnaisia, ja vieraili useissa ns. sinisukkien [1] salongeissa sekä puhumassa että esiintymässä. Hänen tunnetuimpia lausahduksiaan onkin ”Minun mielestäni kaikilla - ikään, sukupuoleen ja arvoasemaan katsomatta - on oikeus pitää sinisiä sukkia. Olen jopa valmis järjestämään pienimuotoisen mielenosoituksen asian puolesta.”

Myöhemmällä iällään kreivittärestä kehkeytyi varsinainen sinisukka-aktivisti. Ilmapiiri ei kuitenkaan vielä ollut otollinen näin radikaaleille ajatuksille; kuitenkin jo 1800-luvun lopulla monenlaiset ihmiset kiinnostuivat asiasta ja nykyään sinisiä sukkia on saatavilla kaikille.

Rationalismia paossa Amerikassa

Valon Veljeskunnan hajaannuttua päätti kreivitärkin kokeilla jotain ihan muuta, ja lähti Yhdysvaltoihin etsimään uusia esiintymistantereita. Atlantin ylityksellä hänen seuranaan oli aina yhtä virkistävä Bogumil Hipolit Duda, joka myös matkasi länteen uuden elämän toivossa; yhdessä ystävykset viihdyttivät kanssamatkustajiaan villeillä anekdooteilla sekä varsin hämmentävällä musisoinnilla (Anne-Marien cembalon lisäksi iltamia kun usein piristi Dudan riehakas säkkipillinsoitto).

New Yorkiin rantauduttuaan kreivitär huomasi saapuneensa paikalle, noh, kreivin aikaan. Vastaitsenäistynyt Yhdysvaltain maa veti puoleensa irlantilaisten emigranttien lisäksi joukoittain köyhtyneitä aristokraatteja, jotka välillä halusivat muistella menneitä cembalomusiikin tahdissa. Näin Anne-Marien paikka seurapiireissä oli taattu ja keikkakalenteri buukattu vuosiksi eteenpäin. Itärannikon ohella seikkailunhaluinen nainen laajensi reviiriään myös muihin osavaltioihin, ja käytti jälleen hyväkseen tuttujen Veljeskuntalaisten yhteyksiä. Duncan McDougal varsinkin esitteli kreivittären aivan uudelle yleisölle omistamissaan saluunoissa; vastapalveluksena Anne-Marie antoi tälle yritteliäälle skotille vinkkejä perinteisten lääkekasvien ja muiden ihmeaineiden käytöstä (ja varsinkin niiden hallusinogeenisistä vaikutuksista).

Kuitenkin Yhdysvaltain vallaton meininki, ja paikasta toiseen vankkureiden takalaudalla reissaaminen tuppasi välein masentamaan kuriin, järjestykseen ja puhtaisiin liinavaatteisiin tottunutta kreivitärtä. Kotimantereen kutsu alkoi pikkuhiljaa käydä vastustamattomaksi, eikä haikeutta haalistaneet edes Duncanin hänelle tarjoamat piristysjuomat. Rankan keskilännen kesäkiertueen jälkeen hän pakkasi cembalonsa huolelliseen pakettiin ja aloitti jälleen kerran pitkän kaavan mukaisen kotimatkan.

Pariisi ja Uusi Uljas Aikakausi

Eurooppaan de Silva-von Glockenspiel palasi sopivasti 1800-luvun loppumetreillä. Amerikasta palattuaan hän oli tienannut elantonsa mm. soittelemalla cembaloa lontoolaisissa konserttisaleissa (joissa huomasi pian että Uuden maailman maneerit eivät sopineet viktoriaanisen herrasväen pirtaan.) Englanti muuten viehätti kreivitärtä, tapahtuihan sen taiteilijapiireissä kaikkea jännää. Näissä piireissä pyöri myös Valon Veljeskunnan jäseniä, sellaisiakin joihin Anne-Marie ei ollut ennen törmännyt; eräässä oopiuminhöyryisessä salongissa hän tapasi Lucid Bloomin, joka raukeasta olemuksestaan huolimatta osoitti hetkittäin hämmentävän kirkasta järjenjuoksua. Bloomilta kreivitär kuuli myös uudesta naisliikkeestä, joka puheiden pitämisen ohella uskoi suoraan toimintaan; pian Anne-Marie oli koko sydämestään mukana suffragettiliikkeessä ja auttoi sielunsisariaan järjestämällä hyväntekeväisyyskeikkoja ja viskelemällä tiiliskiviä kauppojen ikkunoihin.

Aikansa Lontoossa mellastettuaan kreivitär alkoi tuntea suurta vetoa Pariisia kohtaan: ja miksipä ei olisi, sillä kuten muutkin entiset Veljeskuntalaiset, hän tunsi luissa ja ytimissään Lucid Bloomin ilmoille heittämän telepaattisen kutsun. Oli aika taas koota rivit ja katsoa kohti tulevaa. Pariisi osoittautuikin mitä soveliaimmaksi paikaksi virtaa puhkuvalle ikäneidolle ja hänen yhtä eksentrisille ystävilleen: Belle Epoque oli parhaassa vedossa, absintti virtasi ja taiteilijat nauttivat jaetusta maailmantuskasta kaupungin paheellisissa kuppiloissa. Tämä dekadentti sekamelska oli myös omiaan luomaan pohjan uudenlaisen yhteishengen syntymiselle - ja Stereotyyppisen Historian Seuralle.

Henkilökohtaiset työkalut