De Silva

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

De Silva-suvun alkuperä on (armollisesti) peittynyt historian hämärään; kuitenkin tiedetään että suvun edustajia on häärinyt Euroopassa ja sen ulkopuolella varhaiskeskiajalta lähtien, yleensä kaupantekoon tai tutkimusretkeilyyn liittyvissä aktiviteeteissä. Onkin hyvin todennäköistä, että joku reipas de Silva ehti muiluttaa itsensä temppeliherrojen kunniakkaaseen veljeskuntaan - kunnes kyllästyi ainaiseen ristiretkeilyyn ja rahanlainailuun, ja jätti homman sikseen.

Valon Veljeskuntaan de Silvat olivat yhteydessä jo keskiajalla, ja suvun nimi mainitaan erinäisissä Veljeskunnan papereissa yhtä mittaa. Viimeisin (ja varmasti tunnetuin) Veljeskunnan jäsen on Anne-Marie de Silva-von Glockenspiel. Myös Leticia Aguila - äitinsä puolelta de Silva - liittyi Veljeskuntaan tehtyään ensin mittavan uran Ranskan hovissa.

de Silvat Espanjassa

Suvun tunnetuimpia tukikohtia on Valencian kaupunki, joka merellisen sijaintinsa vuoksi antoi elannon monelle kaupankäynnistä kiinnostuneelle. Uskotaankin että de Silvojen rikkaudet kerättiin alunperin sekä laillisella että laittomalla laivaliikenteellä ympäri Välimerta. 1200-luvulla suvulla oli jo hallussaan useita aatelistitteleitä, sekä toinen toistaan vöyräämpiä linnoja (jotka tuppasivat palamaan tai vaihtamaan uhkapeleissä omistajaa).

Jos suvun miehet keräsivät mainetta rämäpäisinä kauppiaina ja pelureina, naispuoliset de Silvat keskittyivät mieluummin hengenlahjojen kehittämiseen. Sen lisäksi että he pitivät huolta isänsä, veljiensä tai miehensä omaisuudesta, nämä naiset toimivat mesenaatteina sekä opiskelivat itse taiteita ja tieteitä. 1400-luvun lopulla elänyt Adelaida de Silva (kuvassa) tuli tunnetuksi siitä, että hän kannusti nuoria taiteilijoita työssään - ja auttoi huonommin menestyneitä muuttamaan Etelä-Amerikkaan perunanviljelijöiksi. Donna Adelaidalla oli myös tapanaan kutoa sukkia kävellessään; kerrotaan että eräällä tavallista pitemmällä päivämatkalla hän ehti neuloa peräti kaksitoista sukkaparia. Nämä sukat hän luonnollisestikin lahjoitti kylmillä ullakoilla värjötteleville taiteilijaystävilleen.

Joistakin de Silvoistakin tuli taiteilijoita. Näistä tunnetuimpia on suvun portugalilaista haaraa edustava barokkimaalari Diego de Silva Velásquez [1], joka maansa tavan mukaan otti käyttöön äitinsä sukunimen, jättäen de Silvat näin osattomaksi maineestaan. Velásquez oli kuitenkin yhteydessä Valon Veljeskuntaan, ja hän maalasi muotokuvia useista sen jäsenistä; yksi hänen tunnetuimpia töitään on ninjakääpiö Jeania esittävä maalaus.

de Silvat maailmalla

1400-luvun loppupuolella de Silvat saivat vihiä uudesta, valloittamattomasta kauppa-alueesta Atlantin toisella puolen. Sillä aikaa kun espanjalaiset ja portugalilaiset tutkimusretkeilijät sinnikkäästi etsivät läntistä reittiä Intiaan (ja samalla nujakoivat ihmissyöjäintiaanien ja paikallisten luonnonvoimien kanssa), de Silvat keskittyivät neuvottelemaan itselleen etulyöntiasemaa kauppareitin valinnassa. Pian suvun nimeä kantava laivayhtiö alkoikin rahdata ihmisiä ja tavaraa Vanhan ja Uuden mantereen välillä. Yksi de Silvojen tunnetuimpia tuontitavaroita 1600-luvun loppupuolella olivat laamanvillasta valmistetut peruukit.

Myös pohjoinen ulottuvuus kiehtoi de Silvoja. Eräs kummallisimmista luvuista suvun historiassa on runoilijanakin tunnetun Roque Sandalio de Silvan monikymmenvuotinen tutkimusretki Puolan ja Baltian maiden kautta Skandinaviaan 1500-ja 1600-lukujen taitteessa. Erinäisten seikkailujen jälkeen don Roque päätyi pohjoiseen Suomeen, jossa hän kokosi suurta huomiota herättäneen (ja luultavimmin fiktiivisen) teoksen Kainuun ja Koillismaan hilpeät kaskut ja kansanlaulut, sekä avusti Kajaanin linnan rakentamisessa sekä Turun akatemian perustamisessa.

de Silvat politiikassa

Vaikka suvun jäsenet mieluummin seilasivat pitkin maailman meriä ja mantereita kuin politikoivat, ei mannertenvälinen kauppa onnistu ilman suosiollisia poliittisia olosuhteita - ja tämän de Silvat tulivat hyvin varhain huomaamaan.

Yksi varhaisimmista kansainvälisistä neuvotteluista, jossa de Silvat olivat huomattavassa osassa on Englannin kruununperijän Arthurin ja Espanjan infanta Katariinan pään menoksi suunniteltu kihlautuminen. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin, ja vaikka sulhanen välillä vaihtui toiseen, Katariinasta saatiin leivottua Englannin kunigatar. Pahaksi onneksi itse kuningas (Henrik VIII) oli ailahtelevaista sorttia, ja 25 vuotta myöhemmin de Silvojen laivat joutuivatkin kiertämään Englannin kanaalin kaukaa, sillä poliittinen ja uskonnollinen ilmasto oli kääntynyt heitä vastaan.

1600-luvun keskivaiheilla Ranskan hovissa toimi suvun pohjoisen haaran kasvatti, Leticia Aguila, jolla oli hyvin merkittävä osa Anna Itävaltalaisen valtapeleissä. Myöhemmin Aguila otti osaa Ranskan vallankumoukseen (lähinnä sairaanhoitajana ja Valon Veljeskunnan vakoojana.

Henkilökohtaiset työkalut