Filosofi

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tyyppi, jolla on käsissään aivan liian paljon luppoaikaa, jonka käyttää erinäisten asioitten pohtimiseen, ja teorioiden ja aksioomien kehittelemiseen. Toisin kuin satunnaiset ajattelijat, filosofit kaipaavat ympärilleen opetuslapsia omaa ajatusmaailmaansa levittämään.

Edellämainitut seikat selittävät osaltaan myös sen, miksi historia tuntee niin vähän naisfilosofeja. Naisillahan on tunnetusti ollut muutakin tekemistä, ja muinaisessa Kreikassa heidät oli varmuuden vuoksi suljettu gynaikeioneihin julkisilta paikoilta kuleksimasta. Toisaalta, kun naiset keskenään käyvät pitkiä pohdiskelevia keskusteluja, leimataan ne yleensä juoruiluksi.

Antiikin filosofit

Muinaiset kreikkalaiset olivat tunnettuja filosofeistaan; partaisia setiä istuskeli torien vierillä joskus haitoksi asti. Yleensä filosofeja siedettiin, käyttiväthän he suurimman osan ajastaan toisiaan räkyttäen, mutta joskus joukkoon pääsi niin kummallisia hihhuleita, että hommaan oli puututtava. Yksi näistä oli stoalaisfilosofi Diogenes (kuvassa), joka rankaisi ruumistaan syömällä raakaa lihaa ja asumalla tynnyrissä (tai amforassa. Miten sen nyt ottaa. Pointti on siinä, että mies oli hihhuli).

Toinen epäilyttävän elämänfilosofian omannut haahuilija oli Pyrrhon, tunnetun maailman ensimmäinen skeptikko. Kuten Diogeneskin, Pyrrhon uskoi ruumiin halujen ja tuntojen tiukkaan kontrolliin älyn avulla; toisaalta hän myös epäili kaikkea mahdollista - kuten liikkuvia vaunuja ja kalliolta tippumisen kuolettavuutta. Legenda kertookin, että Pyrrhonin ystävät joutuivat vahtimaan filosofia ettei tämä kokeilumielessä hypätä roiskauttanut hevosvankkurin alle taikka kallionkielekkeeltä mereen.

Antiikin filosofeilla oli myös persoonallisia tapoja kuolla. Legendan mukaan stoalaisfilosofi Khrysippos kuoli nauruun juotettuaan aasilleen viiniä ja katsellessaan juopuneen eläinparan yrityksiä syödä viikunoita. Roomalainen runoilija-filosofi Lucretiuksen taas sanotaan kuolleen lemmenjuoman vaikutuksen alaisena.

Monet epäilyttäviä tai muuten vain kummia ajatuksia omanneet filosofit kuitenkin kanonisoitiin ilman sen ihmeempiä kyseenalaistuksia, ja usean antiikin ajattelijan teoriat otettiin todesta vielä tuhat vuotta jälkeenpäin. Esimerkiksi monet Aristoteleen mietelmät lääke- ja luonnontieteestä jäivät pyörimään alan oppikirjoihin vuosisadoiksi kenenkään uskaltamatta niitä testaamalla vääräksi todistaa. Osa näistä lapsuksista olisi ollut hyvinkin helppoja kumota, kuten esimerkiksi miehen väite, että kärpäsellä on neljä jalkaa.

Keskiajan filosofit

Antiikin vähäisenkin järjen valon himmennyttyä alkoi Euroopassa löyhemmin lokeroidun ajattelun ajanjakso, joka kesti melkein tuhat vuotta ja synnytti monenmoisia höpsöjä ideoita. Keskiaika ei kuitenkaan ollut täysin pimeä - ei edes filosofiensa puolesta, ja kaikkea jännää ajatusta saatiin aikaiseksi niin luostareissa kuin nopeasti sikiävissä yliopistoissakin. Keskushallinon ja yleisen organisaation puuttuminen kuitenkin hankaloittivat tiedonkulkua, ja monissa paikoissa keskityttiinkin kierrättämään antiikin ajatuksia, ihan vain varmuuden vuoksi.

Renessanssin ja barokkiajan ajattelijat

1400-luvulta eteenpäin oppineitten ihmisten maailmankuva alkoi laajeta. Uusia mantereita löydettiin, anatomiaa tutkittiin, ja pitkän teologishenkisen väännön jälkeen maan todettiin kiertävän aurinkoa. Kuitenkin hilipatihippaa-henkiset filosofit eivät kadonneet minnekään.

Englantilainen filosofi ja monialaottelija Francis Baconia pidetään länsimaalaisen empirismin isänä. Rämmittyään veloissa uransa alkupään hän pääsi viimein kuningatar Elisabetin suosioon; Bacon osoittautuikin eteväksi poliittiseksi luovijaksi, joka käänteli takkiaan kulloisenkin ilmaston mukaan. Hänen vaistonsa kuitenkin petti jossain vaiheessa: vuonna 1621 häntä syytettiin korruptiosta. Täyden tunnustuksen jälkeen Bacon joutui luopumaan kaikista julkisista viroistaan. Francis Baconin turmioksi kuitenkin koitui hänen oma filosofiansa: hän sairastui keuhkokuumeeseen kokeillessaan kanan säilömistä lumeen, ja kuoli pian tämän säilöntäyrityksen jälkeen.

Toinen rauhaton takinkääntäjä oli ranskalainen Rene Descartes, joka ei teininä tyytynyt jesuittaveljien suppeaan koulutusohjelmaan. Hän vietti kaiken luppoaikansa koulun kirjastossa, ja ennen täysi-ikäistymistään luki kaikki sen kirjat - ja mikä hämmästyttävintä, myös väitti muistavansa kaiken mitä oli lukenut. Koska kirjojen maailmassa ei ollut enää mitään opiskeltavaa, päätti Descartes lähteä tutkimaan maailmaa. Hän pestautui sotilaaksi - mutta sen sijaan, että olisi valinnut tietyn puolen, hän soti milloin minkäkin ryhmittymän puolella ihan kurillaan. Miekkamiehenä Descartes oli epäilemättä verraton, eikä häntä saatu kellistettyä sotatantereella. Kuten Baconin, hänenkin kohtalokseen koitui keuhkotauti, johon hän sairastui Ruotsin kuningatar Kristiinan hovissa.

Henkilökohtaiset työkalut