Henri de Toulouse-Lautrec

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henri de Toulouse-Lautrec (24. marraskuuta 1864- 9. syyskuuta 1901) oli ranskalaisen kreiviperheen viimeinen vesa, joka napsahti poikki taidemaalariuransa huipulla alkoholin ja elämän katkeroittamana saatuaan yliannostuksen dekadenttia eloa Pariisin boheemissa Montmartren kaupunginosassa.

Elämä ja ura

Henri Marie Raymond de Toulouse-Lautrec-Montfa (töidensä alalaidassa suosi Toulouse-Lautrecia, Toulousea tai Lautrecia) syntyi vanhaan aristokraattisukuun Etelä-Ranskan pittoreskeissa maisemissa. Lapsuuden Henri temmelsi potrana poikana äitinsä hoivissa hulppeissa huviloissa isukin viettäessä kiiruisaa kreivin elämää Pariisissa ja metsästysretkillä. Koulu alkoi eroahdistuksella sisäoppilaitoksessa muuttuen elinikäisen veriveljen, Maurice Joyantin, myötä viisikkomaiseksi seikkailuksi.

Henrin vanhemmat olivat ensimmäisiä serkuksia, minkä johdosta hänelle mahdollisesti siirtyi perinnöllinen kalsiuminpuutossairaus. Sairauden takia pojan jalat murtuivat ensimmäisen kerran hänen ollessaan 12-vuotias. Murrosiän myötä kintut katkeilivat useampaan otteeseen – toisinaan lääkäreiden avustuksella – ilman, että suostuivat paranemaan pitkien vuodelepojen tai lukuisien terveyskylpylöiden jälkeenkään. Vaikka vuosien vieriessä Henrin terveys viimein koheni, oli hän ulkoisesti jäänyt loppuiäkseen rujoksi kääpiöksi. Montmartrella hänet tunnettiin tyylikkäästi pukeutuneena miekkosena, joka keppiin tukien kannatteli kookasta torsoaan heiveröisten jalantynkien varassa.

Noin 135 cm mitasta tuli Toulouse-Lautrecin henkilökohtainen kirous ja taidehistorian siunaus. Vamma ajoi Henrin intohimoisesti omistautumaan taiteelle ja taitelijaelämälle Montmartren kapakoissa, kabareissa ja bordelleissa. Varallisuutensa ansioista hänen ei tarvinnut huolehtia taiteensa taloudellisesta kannattavuudesta, mutta perinteitä fanaattisesti puolustaneet opettajat ja arvostelijat olivat nujertaa nuoren taiteilijan itsetunnon ja luomisenilon etenkin uran alkuvaiheessa. Toulouse-Lautrec rikkoi niin pyhää värioppia kuin dogmaattisia aiheitakin – julkeasti hän maalasi varjot halutessaan vihreiksi ja vaihtoi uskonnolliset ja historialliset asetelmat kabareiden can-can tanssijattariin sekä bordellien kulahtaneeseen kalustoon. Ystävystyttyään Moulin Rouge-yökerhon perustajien - Joseph Olleren ja Charles Zidlerin – kanssa, Henri päätyi opiskelemaan pikakurssina litografiaa kyetäkseen toteuttamaan visionsa jugend-tyyppisistä mainosjulisteista. Pariisin hyperventiloidessa julisteiden sääriään sätkivät tanssijattarille, Henri alkoi saada nimeä. Samoin hänen kuvaamansa can-can tytöt – Punaiseen Myllyyn Salpetrieren mielisairaalasta pyörähdellyt ex-hysteerikko Jane Avril polttomerkkasi itsensä ihmisten mieliin Henrin tekemillä promokuvilla.

Yksityiselämässään Henri janosi loputtomasti aitoa naisen rakkautta ja hellyyttä – siveiden perhetyttöjen ja sorjien pariisittarien kerta toisensa jälkeen rusennettua nuoren kreivin palon piikkikorollaan, Toulouse-Lautrec haki kiihtyvällä tempolla turrutusta fyysiseen ja psyykkiseen tuskaan alkoholista ja nuhjuisista porttoloista. Pitkäaikaisen ”ystävyyden” päättyminen oli kaukana viimeisestä pisarasta – Henri masentui, alkoholisoitui ja päätyi lopulta mielisairaalaan. Hän kuoli 36-vuotiaana 9. syyskuuta 1901 vanhempiensa linnassa Malroméssa.

Kaverit ja viina

1800-luvun jälkipuoliskolla Montmartre kuhisi taiteilijoita, ilolintuja, tanssijattaria ja taviksia, joiden parissa boheemit thaitheilijat saattoivat tuntea itsensä rahvaanomaisuudessaan entistäkin eksentrisimmiksi. Oman erikoisuutensa syvimpinä hetkinä Toulouse-Lautrec saattoi sonnustautua biljardipöydän vihreästä verrasta ommeltuun takkiin tai ottaa huikat kävelykeppinsä nuppiin kätkeytyvästä piilopullosta (keppi löytyy nykyään Toulousille omistetusta Albin museosta). Henri hengasi samoissa kuppiloissa ja yökerhoissa kuin mm. Vincent van Gogh, Pablo Picasso, Claude Monet, Pierre-Auguste Renoir ja Henri Matisse. Väkeville perso Toulouse-Lautrec kehitteli myös oman drinkin. Tremblement de Terre eli Maanjäristys valmistetaan viinilasiin kaatamalla siihen 1/3 konjakkia, 1/3 absinttia ja 1/3 jäitä.

Jälkimaailmalle päänvaivaa ovat aiheuttaneet taitelijan kuoleman jälkeen löydetyt Toulouse-Lautrecin absinttilusikat, joita on väitetty hänen itsensä suunnittelemiksi niihin leikatun monogrammin johdosta. Arvostelijat ovat epäilleet lusikoiden aitoutta etenkin niiden arkisen materiaalin ja jälkeenpäin leikatun monogrammin johdosta. Totuus häilyy vihreän haltiattaren huuruissa; 1800-luvun lopulla Henri tutustui Chat Noirissa Pariisissa surranneeseen Lucid Bloomiin, jonka silkkisukista ommeltuun käsilaukkuun hän sujautti 12 lusikkaa heille molemmille vieraan pariskunnan jatkoilla. Lucid leikkautti lusikoihin Henrin monogrammin tarkoituksenaan antaa ne ystävälleen syntymäpäivälahjaksi, mutta Toulouse-Lautrecin joutuminen mielisairaalaan katkaisi yhteyden. Taiteilijan kuoltua Lucid möi lusikat hyvään hintaan (Toulouse-Lautrecin nimen ollessa kovassa nosteessa) tienatakseen rahat laivalippuun Yhdysvaltoihin.

Henkilökohtaiset työkalut