Historiikki

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stereotyyppisen Historian Seura on ollut toiminnassa yhtäjaksoisesti n. sata vuotta. Kuitenkin seuralla on tätäkin pitempi, kunniakas historia, sillä ennen SHS:aa Keski-Euroopassa vaikutti Valon Veljeskunta, salaseura, jolla oli aikanaan paljonkin vaikutusvaltaa, ja joka edesauttoi monien uusien keksintöjen ja ilmiöiden popularisoimisessa.


Sisällysluettelo

Historia

Antiikki

Valon veljeskunnan historia ulottuu jopa näinkin kauas - ja tästä meidän on kiittäminen niitä sisukkaita villanvanuttajia, jotka keksivät yhdistää voimansa ja perustaa salaseuran, joka sai nimekseen Salaperäinen pissa (läträsiväthän vanuttajat kyseisen aineen kanssa työkseen). Aluksi seura toimi vain ammattiyhdistyksellisissä merkeissä, mutta pikku hiljaa sen jäsenet alkoivat levittätyä ympäri eteläistä Eurooppaa, ja vääjäämättä salaperäiset pissaajat sekaantuivat kansainväliseen politiikkaan ja kaupankäyntiin.

Varhaiskeskiaika

Varhaiskeskiaika oli Euroopassa varsin levoton aikakausi: kansat liikkuivat paikasta toiseen, sotivat keskenään ja ryöväsivät toisiltaan minkä ehtivät. Entiset salassapissaajat aloittivat systemaattisen varojensiirron aatelisten rahakätköistä omiin piiloihinsa, mikä aiheutti ylimystön kesken paljon kärhämää (ylimykset kun luonnollisesti syyttelivät toisiaan kullan katoamisesta). Parhaita varastetun aarteen piilopaikkoja oli Gaggenaussa sijaitseva luolasto, jonka päälle alkoi pikkuhiljaa kohota von Glockenspielin suvun linna.

Sydänkeskiaika ja Valon Veljeskunnan perustaminen

Kun sosiaalis-poliittinen tilanne alkoi stabiloitua, myöskin Gaggenaun rahankätkijät päättivät suunnata energiansa hieman järjestäytyneempään ja laajamittaisempaan toimintaan. Niinpä he liittoutuivat ihan oikeaksi salaseuraksi, jonka viralliseksi nimeksi parissa vuosikymmenessä vakiintui Valon Veljeskunta. Nimestään huolimatta veljeskunta toivotti myös naispuoliset jäsenet avosylin tervetulleiksi.

Alusta alkaen Valon veljeskunta keskittyi yleviin asioihin, kuten koulutukseen, tasa-arvoon, hygieniaan - ja varsinkin hyvään valaistukseen. Näitä aatteita edistämään perustettiin vuonna 1350 Valon Yliopisto. Ymmärrettävästi veljeskuntalaiset olivat jo ehtineet kyllästyä pimeään keskiaikaan, mustaan surmaan ja feodaaliseen hapatukseen; he päättivät muuttaa asioiden tilan mottonaan ”Valoa, lukutaitoa ja kattoikkunoita kaikelle kansalle”. Yliopisto perustettiin Kuppenheimin kaupunkiin - pääasiassa siksi, että se olisi lähellä von Glockenspielien linnaa (ja veljeskunnan maanalaista pankkiholvia) Gaggenaussa.

Valon tärkeyttä korostaa myös lukutaidon leviäminen; pimeissä mökeissä on mahdotonta opetella lukemaan. Niinpä yhdeksi Valon veljeskunnan tärkeimmistä tehtävistä muodostui kattoikkunoiden esittely, asennus ja myynti. Veljeskunta otti jo varhain innokkaasti osaa myös aikansa uusien keksintöjen kokeilemiseen ja levittämiseen (joissain tapauksissa myös niiden keksimiseen). Yksi merkittävimmistä on kirjapainotaito, jonka kehittäminen Euroopassa yleisesti lasketaan Johannes Gutenbergin [1] ansioksi. Kuitenkin ilman Veljeskunnan henkistä ja taloudellista innovaatiotukea Gutenberg olisi pysynyt historian hämärässä.

Renessanssi ja barokki

1600-luvulle tultaessa Valon Veljeskunta oli jo euroopanlaajuisesti merkittävä elin, ja valistuksen lisäksi se keskittyi mm. sabotoimaan noitavainoja. Renenssanssi-ideologian hengessä myös horisonttien laajentaminen tuli ajankohtaiseksi, ja monet seuran jäsenistä (kuten Heiltgen Fockenshoen, Isä Dondonbellus ja Grede von Badtölz-Wolfratshausen) matkailivatkin ympäri tunnettua maailmaa (usein uhaten kansojen välistä harmoniaan kuin suoranaisesti sitä rakentaen). De Silvat availivat kauppakanavaansa Etelä-Amerikkaan, tuoden Vanhalle mantereelle monia mielenkiintoisia tuulahduksia; tämän tärkeän yhteyden seurauksena mm. peruukit saapuivat Eurooppaan.

Keskisessä Euroopassa mainetta seuralle niittivät mm. Leticia Aguila ja palkkasotilaana kunnostautunut Flavius, jotka molemmat avustivat Anna Itävaltalaista ja kuuluisia muskettisotureita heidän juoniessaan Ranskan hovissa. Hieman poliittisesti ja maantieteellisesti liikkuvampaa sorttia oli Veljeskunnan oma takinkääntäjä, Bogumil Hipolit Duda, jonka säkkipillinsoitto ehti aiheuttamaan mielenhäiriöitä ympäri mannerta. Pohjoisessa taas valo-oppia levitti de Silvojen oma päänvaiva Roque Sandalio, jonka suomalainen oppipoika Kettilbjörn Könikkä puolestaan keräsi universaalia hyväksyntää pienimuotoisella olemuksellaan ja vaatimattomuudellaan.

”Valistus” ja diaspora

1700-luvun loppupuoli oli dramaattista aikaa Valon Veljeskunnalle. Juuri kun Valon Yliopiston uskottavuus oli saavuttanut lakipisteensä, Länsi-Euroopassa alkoi nousta uusi aatesuunta - rationalismi - joka hyvin nopeasti mursi seuran vuosisataisen hihhulitieteen tradition. Tämän uuden suuntauksen henkilöitymäksi nousi hämärä, pelottavan loogisesti ajatteleva tyyppi, joka veljeskuntalaisten keskuudessa tunnetaan nimellä Auringon Varjo.

Rappeutuminen tapahtui nopeasti; pian kukaan itseäänkunnioittava oppinut ei halunnut olla missään tekemisissä Valon Veljeskunnan vanhanaikaisten jäsenten kanssa. Niinpä 1800-luvun alkuun mennessä Valon Yliopisto ajettiin kaikessa hiljaisuudessa alas, ja veljeskunnan jäsenet hajaantuivat ympäri maailmaa. Kukaan ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon sitä, että monet veljeskuntalaiset olivat toimineet tärkeinä välittäjinä eri valtioiden ja eminenssien välillä, ja että näitten linkkien poistuminen aiheuttaisi akuutteja ongelmatilanteita niin Euroopassa kuin muuallakin. Ja niinhän siinä kävi: veljeskunnan hajaantuminen johti maailmanlaajuiseen hämminkiin, jonka lieveilmiöitä ovat mm. Ranskan vallankumous ja Amerikan itsenäistyminen [2].

Yhtenä tekijänä tässä hulabaloossa olivat vejeskunnan pienet assistentit; koska samaan aikaan salaseuran alasajon kanssa vapautettiin myös sitä nöyrästi palvelleet ninjakääpiöt (jotka itsenäistyttyään lähtivät myös kaikki omille teilleen - kuka takaisin Japaniin, kuka kiertävien sirkusten matkaan), menettivät monet mahtihovit tärkeät kansainväliset kommunikointikanavansa.

Uudelleensyntyminen

Vaikka Veljeskuntalaiset pärjäsivät hyvin myös omillaan, ja monet nauttivat riippumattomuuden tunteesta täysin siemauksin, alkoi 1800-luvun lopulla seuralaisten mielissä kaihertaa kaipuu vanhaan hyvään aikaan. Vaikka valo-oppi oli jo dodoakin kuolleempi konsepti, oli Valon Veljeskunnan perinteissä myös paljon hyvää - ainakin mitä tuli sen railakkaaseen seuraelämään. Ärreitä kinkereitä kaivattiin varsinkin viktoriaanisena aikana, jolloin korsetin kiristely ja pulisonkien kasvatus tuntuivat olevan ainoaa soveliasta ajanvietettä sivistyneelle ihmiselle.

Onneksi moraaliselle pysähtyneisyydelle oli myös vaihtoehtoja. Belle Èpoquen [3] villitessä Eurooppaa Lucid Bloom päätti viimein toteuttaa perityn tehtävänsä yhdistää Valon Veljeskunta; hän onnistuikin lähettämään kutsuviestinsä upouuden Eiffel-tornin huipulta, minkä seurauksena hujan hajan levittäytyneet salaseuran jäsenet hiippailivat kohti Pariisia. Vuoden 1889 maailmannäyttelyn humussa tapasivat mm. lataamosta vapautettu neiti Bloom, tätä nykyä maaton kreivitär de Silva-von Glockenspiel, reissuillaan rähjääntynyt mutta silti ideoita pursuava Duncan McDougal, sekä Taiki Hideaki, Isä Dondonbellus, Axomamma, Leticia Aguila ja Flavius. Hieman myöhässä paikalle saapasteli Javeed Badi al Zaman, joka oli ennen Lucidin kutsua ehtinyt harhailla pari sataa vuotta muistinsa menettäneenä.

Absinttihaikuja siemaillessaan seuralaiset totesivat, että vanhat hyvät ajat eivät näytä enää palaavan, ja päättivät uudistaa Valon Veljeskunnan toimintaa modernia elämänmuotoa vastaavaksi. Jäsenten pitkä historia sai heidät tajuamaan, että vanhanaikaisuus väijyi nurkan takana. Nyt piti päästää irti Valon Veljeskunnan kalkkeutuneista ideologioista: oli aika kääntää levyä [4], nousta uudelle tasolle [5], saada tujaus uutta virtaa [6], kuitata menneet [7], tarttua Kodak-hetkeen [8], kirjoittaa uusi luku [9], haukata helpompi nakki [10], sulkea menneisyys ja avata tulevaisuus[11], virittäytyä uudelle taajuudelle [12], pyörähtää uudelle aikakaudelle [13], valita uusi numero [14], siivota menneisyyden pölyt [15], ja ennen kaikkea sulkea kattoikkuna ja napsauttaa valot päälle [16].

Syntyi Stereotyyppisen Historian Seura. Seuran toimintatavat olivat tästä lähtien vähemmän järjestäytyneitä kuin Valon Veljeskunnan - postmodernismi alkoi vaikuttaa jäseniin jo ennen modernisminkin rantautumista. Myös Auringon Varjon varjo on varjostanut SHS:n toimia koko 1900-luvun, ja tuntuu seuraavan jäseniä uudelle vuosituhannellekin. Tästä on seurauksena krooninen identiteettikriisi (joka näyttäytyy esim. jäsenien minäkuvan epävakautena).

Jäsenten mystiikka

Seuran jäseniä on aina yhdistänyt yksi seikka: heille on suotu yli-inhimillisen pitkä elinikä. Tämä piirre on heille itselleenkin mysteeri, jonka tutkimiselle monet seuran jäsenistä ovat aikojen saatossa omistautuneet. Yhtälainen enigma on se, että kukaan ulkopuolinen ei tunnu huomaavan tätä seikkaa.

Jäsenillä on muitakin yliluonnollisia kykyjä, joskin ne ovat harvoin hyödynnettävissä omasta tahdosta. Esimerkiksi neiti Fockenshoenin sinkoama puukenkä ei läheskään aina saavuta äänen nopeutta, vaan se tapahtuu ainoastaan suunnattoman vimman vallassa - eikä silloinkaan aina. Yhdellä jäsenistä on aina kyky pitää telepaattinen yhteys ninjakääpiöihin. Tämä vastaanottavaisuus on myötäsyntyistä, mutta sen toteuttamiseen tarvitaan myös ’mahtisana’, joka siirtyy jäseneltä toiselle yleensä kuoleman yhteydessä. Tämä loitsu on ollut olemassa jo ennen villanvanuttajia, mutta ennen kiltaa sitä ei ole käytetty järjestäytyneesti.

Henkilökohtaiset työkalut