Kainuu

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ruots. Kajanaland) Maakunta koillisessa Suomessa. Kainuuta asuttaa jokseenkin äykkäpäinen kansa, joka on aikojen saatossa tottunut jäystämään pettuleipää - eikä täten odota kovin kummoisia lahjoja elämältä.

Historiallisesti Kainuu on ollut varsin haluttua metsästys- ja kalastusaluetta; keskiajalla alueella pyörivät saamelaiset, jotka ovat jättäneet jälkeensä ainakin useita kummallisia paikannimiä (mm. Vuokatti). 1500-luvulla Kainuusta tuli veronkiertäjien paratiisi, sillä autiota aluetta asuttaakseen Ruotsin kuningas vapautti kaikki itärajalle muuttajat kaikista veroista kymmeneksi vuodeksi. Seuraavat vuosisadat kainuulaiset viettivät mökeissään, ja tulivat ulos säitä uhmaamaan vain kaskea polttaakseen, hirviä jahdatakseen ja toisiaan äkkiväärästi solvatakseen.

Oheinen kuvitus on Olaus Magnuksen Carta marinasta, jonka maantieteellinen tarkkuus Itä-Suomen suhteen on lähinnä viitteelinen. Kuvituksesta päätellen kuitenkin myös Kainuun alueella kävi 1500-luvun lopulla melkoinen kuhina.

Henkilökohtaiset työkalut