Keripukki

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ruots. skörbjugg) C-vitamiinin puutoksesta johtuva sairaus; perinteisesti varsinkin merimiesten vitsaus.

Sisällysluettelo

Toteaminen ja hoito

Keripukin oireita ovat yleinen heikotus, sienimäiset ikenet ja limakalvojen verenvuoto. Toisin kuin populaarikulttuuri antaa ymmärtää, ei hampaiden tippuminen suinkaan ole varmin tapa diagnosoida keripukkia: yleensä purukaluston käytön keripukissa estää ikenien liikakasvu. Vain taudin pitkittyessä hampaat tippuvat; silloin potilaan kehoon kehittyy myös märkiviä avohaavoja. Nämä oireet johtuvat kollageenintuotannon häiriöstä: ilman C-vitamiinia ihmiskeho ei pysty tuottamaan kollageenia, joka on tärkeä aine kropan koossapitämisessä. Pahimmassa tapauksessa keripukki johtaa tuskalliseen kuolemaan.

Koska keripukki on puutostauti, voi sen seuraukset kumota vain puuttuvaa ainetta - eli C-vitamiinia - nauttimalla. Entisaikaan imeskeltiin sitruunoita tai juotiin rommilla terästettyä mehua; nykyään on kätevämpää ottaa monivitamiinia purkista.

Keripukin kauhistuttava historia

Vaikka keripukista on kärsitty kaikkialla missä tuoreesta ruoasta on ollut puutetta, yhdistetään sairaus yleensä merimiehiin - ja syystäkin, sillä entisaikojen pitkillä purjehduksilla hedelmien ja kasvisten saanti oli erittäin epätodennäköistä. Yleensä seilorit saivat selvitä suolatulla lihalla ja laivakorpuilla, jotka matkan loppuvaiheessa kuhisivat matoja - eivätkä nämä eväät lähtökohtaisestikaan olleet mitään vitamiinipommeja.

Toki maakravutkin kärsivät keripukista; varsinkin keväisin (ruokavarojen ollessa pienimmillään) taudin todennäköisyys oli suuri, ja esim. aavikkoalueilla ja napaseuduilla mitään vihreää ei välttämättä ollut saatavilla pitkiin aikoihin. Toinen historiallinen kohderyhmä olivat ristiretkeilijät, joiden eväät olivat nähtävästi yhtä yksipuoliset kuin merimiestenkin, ja joiden uskonnollinen kiihko esti ravinnepitoisen ruoan etsimisen.

Sitrukset toimivat sittenkin

Koska keripukin hoito on suoraviivaista ja paraneminen varmaa niin kauan kuin C-vitamiinia on saatavilla, ei ole ihme että erilaisia kasvis- ja hedelmäuutteita on käytetty taudin hoitoon monta kertaa vuosisatojen saatossa. Jo renessanssiaikana seiloreille suositeltiin sitrushedelmien nauttimista pitkien merimatkojen aikana; jostain syystä tämä tieto ei kuitenkaan siirtynyt jälkipolville, ja keripukin hoitoa keksittiin aina vain uudestaan kuin sitä proverbiaalista pyörää ikään. Koska entisaikoina tuoreisiin hedelmiin suhtauduttiin vielä monin paikoin epäilevästi, ei niiden parantaviin ominaisuuksiin ymmärrettävästi aina luotettu: jotkut keripukkiteoreetikot neuvoivat sitruunansyönnin sijaan järjestämään miehistölle mielekästä fyysistä harjoitetta - kuten tanssimista - merimatkojen aikana.

Näinollen virallisen kunnian keripukin kukistamisesta sai - kuinkas muutenkaan - skotlantilainen lääkäri James Lind vuonna 1747; apua mullistavaan keksintöönsä hän oli saanut amiraali Edward "Old Grog" Vernonilta, joka jo lempinimensä perusteella paljastuu pesunkestäväksi merikarhuksi. Vernon kehitteli laivansa miehistöä varten alkoholijuoman, jossa yhdistyivät vedellä laimennetty rommi sekä sitruunamehu. Yllättäen Old Grogin nimeä kantava juoma myös ehkäisi keripukkia - joskin syy-seuraussuhteen toteamiseen tarvittiin Lindin kaltainen tiedemies. Britti-imperiumin kasvaessa kasvoi myös laivaston koko: täten keripukki yleni pienen porukan vitsauksesta kansalliseksi ongelmaksi. Erään lähteen mukaan vuonna 1780 brittilaivaston 12000:sta miehestä jopa 1600 kuoli keripukkiin - taisteluissa seiloreita menehtyi tuona vuonna vain 60.

Jostain syystä vitamiinivalistus ei meinannut vieläkään mennä perille, ja varsinkin brittiläiset merimiehet kärsivät keripukista vielä 1800-luvulla. Taudin hoitoon kehiteltiin mitä eriskummallisimpia hoitomuotoja; Ranskassa uskottiin että hevosenliha on tehokkain keripukin ehkäisykeino, ja näin moni hevosparka menetti henkensä aikalailla turhan takia (sillä mikä tahansa tuore liha - ja varsinkin raa'at sisäelimet - ehkäisevät keripukkia). Vasta vuonna 1867 kehitettiin Englannissa alkoholiton limettimehutiiviste, joka lain voimalla velvoitti jokaisen seilorin sitä nauttimaan - ja jonka johdosta englantilaiset tunnetaan vielä tänäkin päivänä lempinimellä "limey" ainakin Atlantin toisella puolen.

Sitruunamarkkinat mafian synnyttäjinä

Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että 1800-luvulla hillittömään kasvuun kääntynyt sitrushedelmien kysyntä vaikutti varsinkin Sisilian elinkeinoelämään perin kauaskantoisella tavalla. Saaren pienviljelijät tarvitsivat turvaa sekä sadolleen että tuloilleen - ja heidän etujaan valvomaan syntyi ryhmittymiä, joista alettiin käyttää nimeä mafia.

Mafiaporukat toimivat köyhän väestön apuna aikana, jolloin lain suoja oli heikko tai olematon; vijelijät palkkasivat niitä suojelemaan hedelmätarhojaan ja toimimaan luotettuina välikäsinä satamissa. Sitrushedelmämarkkinoilta mafiosot alkoivat pikku hiljaa siirtyä myös muunlaisiin bisneksiin.

Henkilökohtaiset työkalut