Leticia Aguila

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Avartava nuoruus Zaragozassa

Señora Leticia Aguila syntyi 1500-luvun loppupuolella Aragonian Zaragozassa vaikutusvaltaiseen perheeseen. Hänen isänsä Buenaventura Aguila toimi hovin palveluksessa, ja äitinsä Evangelina oli ehtiväisen de Silva-suvun kukkea vesa. Perhe oli suuri ja lämminhenkinen (vaikkakin Letician yhdeksästä sisaruksesta vain murto-osa - eli Letician nuorempi sisko - pääsi aikuisikään), ja laaja-alaisen kiinnostunut politiikasta, kulttuurista ja tieteestä. Ajan tavan mukaisesti nuori aatelisnainen sai repaleisen koulutuksen, mutta oppi sentään lukemaan ja kirjoittamaan sujuvasti, ja pääsi kodissaan seuraamaan paikallisten merkkihenkilöitten ajatustenjuoksua. Suurimman osan päivästä Leticia kuitenkin vietti tehden käsitöitä, joissa olikin erittäin näppärä.

Ongelmia ja muskettisotureita Ranskan hovissa

Moitteettomien käytöstapojensa ja isänsä puheenlahjojen ansioista Leticia pääsi jo hyvin nuorena piireihin: parikymppisenä hän saavutti uransa siihenastisen huipun kipuamalla Anna Itävaltalaisen seuraneidiksi. 14-vuotias infanta Anna oli juuri naitettu Ranskan kuningas Ludvig XIII:lle, joka ei kaikesta päätellen ollut kovin kummoinen aviomies - hän kun kuunteli mieluummin äitinsä kuin espanjalaisen vaimonsa mielipiteitä. Epäonnisesti alkanut avioliitto ei luvannut hyvää Annan hovineidoillekaan, sillä Ranska oli ajautumassa sotaan Espanjan kanssa.

Pian señora Aguila joutui huomaamaan, että elämä kuningattaren hovinaisena vieraassa maassa ei suinkaan ollut seesteistä - eikä edes kovin turvallista. Leticia ei kuitenkaan suostunut jättämään kuningatarta. Annan aloittaessa poliittisen juonittelun oman asemansa parantamiseksi Leticia oli heti valmis auttamaan emäntäänsä, sillä pelkän kuvio-ompelun tekeminen alkoi pitemmän päälle kyllästyttää, ja vilkas nainen kaipasi myös älyllistä haastetta. Muutama vuosi kuluikin rattoisasti kuningattaren ja hänen kardinaalinsa vehkeilyjä seuraten, salaisia viestejä korsetin mutkassa kantaen ja muskettisotureita [1] väistellen. Opettelipahan hän miekkailuakin - osittain oman turvallisuutensa vuoksi, osittain siksi että voisi paremmin palvella kuningatartaan erinäisissä valeasuissa (tämä useimmin merkitsi mieheksi pukeutumista - joka taas tuona aikana altisti spontaaneille kaksintaisteluille).

Poliittisen sopanhämmennyksen makuun päästyään neuvokas hovineiti juonitteli myös oman sukunsa hyväksi, ja hän ehti neuvotella de Silvat Ranskan hovin kuninkaallisiksi tavarantoimittajiksi ennen kuin kaikki välit espanjalaisiin katkaistiin. Tästä kauppakumppanuudesta olivat seurauksena mm. peruukit, jotka saapuivat Ranskaan nimenomaan Ludvig XIII:n hallituskaudella. 1600-luvun puolivälissä Letician teot huomattiin myös Ranskan rajojen ulkopuolella, ja hän sai kutsun Valon Veljeskuntaan. Pian neiti Aguila huomasi toimivansa kaksoisagenttina sekä omassa että useassa muussa hovissa - olihan hänellä jo valeasuissa esiintyminen niin hyvin hanskassa.

Humanitäärisen työn edelläkävijänä Keski-Euroopassa

Anna Itävaltalaisen kuoltua Leticia sai tarpeekseen yläluokkaisesta elämästä. Hän möi jalokivensä ja kauniit mekkonsa, ja alkoi kiertää sairaaloita ja sotatantereita antaen apua köyhille, haavoittuneille ja muuten elämänuskonsa menettäneille. Tässä toimessa pikkuhiljaa hupenivat kaikki suvun rahat, mutta kentällä señora tutustui myös muihin vaikutusvaltaisiin henkilöihin jotka olivat halukkaita avustamaan vähäosaisia, verkostoituen pikkuhiljaa yli Ranskan rajojen. Hän kävi säännöllisesti luennoimassa työstään Valon yliopistossa, ja myöhemmin hänen oppilaansa kokosivat luentomuistiinpanojensa pohjalta teoksen Ei tällä työllä rikastu, mutta siitä tulee hyvä mieli.

Ranskan vallankumous ja Sveitsin alppimaja

Hyväntekeväisyyden ohessa Leticia toimi silloin tällöin vakoojana; hän mm. osallistui yleiseen hulinointiin Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin erinomaisten diplomaatintaitojensa ja lähes yliluonnollisen muuntautumiskykynsä ansiosta hän kulki suvereenisti sekä vallankumouksellisten että rojalistien (ja muidenkin) joukossa keräten mm. tietoja Valon Veljeskunnalle.

Kuten muutkin Valon Veljeskunnan jäsenet, katsoi señora Aguila parhaaksi kadota suuren yleisön näköpiiristä 1800-luvun ajaksi. Tämän vuosisadan hän viettikin viehättävässä alppimajassaan Sveitsissä, pysytellen maan tavan mukaan puolueettomana kaikkien asioitten (paitsi käkikellojen) suhteen. Joskus hän sentään sosiaalisuuden puuskassaan pulahti kylpylään, jossa tapasi vanhoja tuttujaan Amandine Emalia Decimaa ja Lucid Bloomia.

Valon Veljeskunnan järjestäytyessä uudelleen 1800-luvun lopussa Leticiakin palaili takaisin sivistyksen pariin. Hän kuitenkin sai huomata maailman muuttuneen: modernissa yhteiskunnassa piti osata pitää puolensa myös taloudellisesti - ja koska hyväntekeväisyystyö ei edelleenkään ketään elättänyt, joutui entinen hovineito etsimään sopivan sivubisneksen ja vähemmän viktoriaanisen imagon. Onneksi vuosisadat olivat kohdelleet Letician ulkomuotoa pumpulihansikkain ja hankkiuduttuaan eroon vanhanaikaisen pitkistä hiuksistaan, hänestä kehkeytyi raukeasilmäinen flappertyttö. Pariisissa (jossa samaan aikaan vaikuttivat myös mm. neiti Bloom ja kreivitär de Silva-von Glockenspiel) hän ujuttautui boheemeihin taiteilijapiireihin, aikomuksenaan tienata leipänsä mallintyöllä . Eikä aikaakaan kun señora Aguilan kasvot koristivat mainosjulisteita, postikortteja ja ihmerohtojen etikettejä.

Henkilökohtaiset työkalut