Ludvig I

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
(1786-1868) Baijerin hieman haihattelevainen kuningas, joka politikoinnin ohessa keskittyi runoiluun, keskiaikaiseen kirjallisuuteen ja kauniiden puolimaailmannaisten jahtaukseen.

Yliopistoelämää ja olutta

Ludvigin elämä oli alusta asti hieman erikoista; hänen isänsä Maksimilian työskenteli Ranskan armeijan upseerina pojan syntymän aikaan. Vasta erinäisten sukulaisten kätevän kuukahtamisen jälkeen Maksimilianista tuli Baijerin kuningas vuonna 1806. Tällä välin Ludvig opiskeli yliopistossa, epäilemättä imien niitä älyllisiä vaikutteita, jotka leimasivat hänen uraansa kuninkaana.

Vuonna 1810 Ludvig meni naimisiin Therese von Sachsen-Hildburghausenin kanssa; häät ajoittuivat lokakuulle, ja niitä juhlistamaan kutsuttiin kaikki Münchenin asukkaat. Tästä - oletettavasti oluenhuuruisesta - tapauksesta sai alkunsa vieläkin porskuttava Oktoberfest. Onkin hieman ironista, että vuonna 1844 Ludvig päätti korottaa oluen hintaa tuntuvasti; tuloksena olivat usean päivän mittaiset Baijerin olutmellakat, joissa kansalaiset osoittivat haluttomuutensa moiseen muutokseen. Lopulta kuninkaan oli taivuttava, ja luvattava kymmenen prosentin alennus kaljan hintaan.

Runoileva kuningas

Päästyään kuninkaaksi vuonna 1825 Ludvig osoitti innokkuutensa uusiin keksintöihin: hän rakennutti kanaaleja ja innostui myös junista - Saksan ensimmäinen rautatie rakennettiin nimeomaan Baijeriin vuonna 1835. Hänen kiinnostuksensa keskiaikaa kohtaan jatkui myös; tämä ilmenee ainakin hänen jälkeläistensä nimistä (hänen yhdeksän lapsensa joukosta löytyvät mm. Theodolinda, Adelgunde, Hildegard ja Luidpold). Ludvig myös otti takaisin Baijerin maakuntien muinaiset nimet.

Kuninkaan historiaharrastuksella oli varsin konkreettisia seurauksia: hän antoi rakennuttaa antiikin Kreikan ja renessanssiajan Italian inspiroimia rakennuksia; lisäksi hän keräili taidetta varsin laaja-alaisesti. Vaikka hänen näkemystään veisto- ja kuvataiteen alalla ihaillaan vielä nykyäänkin, Ludvigin harhailut runouden maailmassa eivät liikuttaneet edes hänen herkkämielisiä aikalaisiaan: vaikka kuningas intoutui tämän tästä rustaamaan riimejä erinäisistä tapahtumista ja henkilöistä, ovat hänen hengentuotoksensa inspiroineet lähinnä vain hyväntahtoisia parodioita.

Taipumus arkkitehtonisiin seikkailuihin ja muihin innovaatioihin tuntui periytyvän Baijerin kuningassuvussa hyvin vahvasti. Ludvigin pojanpoika, joka hallitsi maata Ludvig II:na, hurahti varsinkin linnojen rakentamiseen, ja eksperimentoi myös elektroniikan alalla ennen ennenaikaista ja varsin salamyhkäistä kuolemaansa.

Ihana Lola

Vaikka Ludvigin politiikka oli alusta asti ollut voimakastahtoista ja varsin kovaotteistakin, oli hän onnistunut väistelemään suuremmat konfliktit kansansa ja hallituksensa kanssa. Vuonna 1846 hänen elämänsä kääntyi päälaelleen erään uuden tuttavuuden myötä; kahdessa vuodessa tämä tuttavuus vei häneltä kruunun.

Lola Montez oli yksi aikansa skandalööseimmistä demimondeista; ennen Baijeriin tuloaan hänellä oli ehtinyt olla suhde mm. Franz Lisztin ja Alexandre Dumas vanhemman kanssa. Ludvigin hoviin saavuttuaan Lola (jonka oikea nimi oli paljon proosallisemmin Eliza Gilbert) alkoi viedä kuninkaan huomion lisäksi myös hänen poliittista valtaansa. Taiteilijapiireissä pyörinyt Lola oli katsantokannaltaan keskivertobaijerilaista paljon liberaalimpi ja uudistusmielisempi: täten - Euroopan muutenkin hulluna vuotena 1848 - maa ajautui vallankumouksen partaalle kun konservatiiviset, paavin valtaan uskoneet ultramontanistit ottivat yhteen radikaalien yliopisto-opiskelijoiden kanssa.

Ludvig ratkaisi pattitilanteen luopumalla kruunusta poikansa Maksimilianin hyväksi; samaan aikaan Lola Montez - jonka kuningas oli ylentänyt Landsfeltin kreivittäreksi - pakkasi laukkunsa ja pakeni Sveitsiin.

Lola ei kuitenkaan ollut ainoa Ludvigin shokeeraavan demimondeista ystävistä. Noin vuosikymmentä aiemmin kuningas oli huvitellut englantilaisen Jane Digbyn kanssa; myöhemmin lady Jane vaihtoi nuorempaan sukupolveen, ja hakeutui Ludvigin pojan Oton suosioon.

Henkilökohtaiset työkalut