Nellie Bly

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
(1864–1922) Alkuperäiseltä nimeltään Elizabeth Jane Cochran. Amerikkalainen tutkiva journalisti, joka kohosi maailmanmaineeseen shokeeraavan reportaasinsa Ten Days in a Mad-house ansiosta, ja myöhemmin matkustamalla yksin maailman ympäri 72:ssa päivässä. 1900-luvun puolella hän siirtyi tehtaanomistajaksi, mutta palasi ensimmäisen maailmasodan aikana journalismin pariin, ja toimi sotakirjeenvaihtajana sodan loppuun asti.

Sisällysluettelo

Lapsuus ja nuoruus

Bly syntyi Pennsylvaniassa, Cochran's Mills-nimisessä kylässä, joka oli nimetty hänen isänsä, tuomari Michael Cochranin mukaan. Perheen lähtökohtaisesti turvaisa elämä romuttui kuitenkin isän kuolemaan Elizabethin ollessa kuusivuotias. Hänen äitinsä Mary Janen uusi avioliitto osoittautui vielä suuremmaksi katastrofiksi: päästäkseen eroon väkivaltaisesta aviomiehestä Mary Janen oli käytävä läpi tuohon aikaan harvinainen avioero. Henkisten resurssien lisäksi ero rasitti myös perheen taloudellista tilannetta; tästä johtuen Elizabethin unelma koulunkäynnistä ja opettajaksi valmistumisesta sai jäädä.

Määrätietoiselle ja älykkäälle tytölle urkesi ura hyvin erikoista reittiä pitkin. Vuonna 1885 Elizabeth luki paikallisesta sanomalehdestä jutun, jossa arvosteltiin kovin sanoin naisia, jotka halusivat luoda uran kodin ulkopuolella. Patriarkaalisen holhoavasta asenteesta julmistuneena hän kirjoitti selkeäsanaisen vastineen, joka sai Pittsburgh Dispatch-lehden päätoimittajan niin vakuuttuneeksi että hän palkkasi Elizabethin kokopäiväiseksi toimittajaksi. Samalla otettiin käyttöön salanimi Nellie Bly, joka on viittaus Stephen Fosterin lauluun.

Ura toimittajana

Vaikka Bly olisi halunnut kirjoittaa purevia artikkeleja työläisnaisten asemasta, laittoi Dispatchin päätoimittaja hänet puuhastelemaan lehden naisten sivujen parissa. Muodista ja elämäntapa-asioista kirjoittaminen ei ollut lainkaan Blyn tyyliä, ja hän hankkiutui ulkomaantoimittajaksi Meksikoon. Puolen vuoden maassa oleskelun jälkeen hän kirjoitti kitkerän raportin Meksikon hallituksesta ja presidentti Porfirio Díazin diktaattorimaisesta asemasta. Kannanottojensa tulenarkuuden vuoksi Bly joutui pian palaamaan Yhdysvaltoihin.

Kymmenen uhkarohkeaa päivää mielisairaalassa

Koska Dispatchissa ei tunnuttu tajuavan Blyn taitoja ja kunnianhimoisuutta, päätti nuori toimittaja koettaa onneaan New Yorkissa. Neljän kuukauden tuloksettoman hakuprosessin jälkeen hän käveli The New York World-sanomalehden päätoimittajan puheille, ja sai kuin saikin töitä. Ensimmäinen keikka ei kuitenkaan ollut mikään läpihuutojuttu: Blyn oli ujuttauduttava potilaaksi Blackwell's Islandilla sijaitsevaan mielisairaalaan, ja raportoitava potilaitten oloista.

Blyn onnistui näytellä tiensä hullujenhuoneelle varsin tehokkaasti; harjoiteltuaan peilin edessä tarpeeksi mielipuolisia naamanväänteitä, hän kirjoittautui sisään työväen asuntolaan ja vakuutti samana iltana kanssa-asujat mielensä epätasapainoisuudesta. Seuraavana aamuna hänet vietiin lakitupaan, jossa tuomari määräsi hänet lääketieteellisiin tutkimuksiin. Nyt muistinmenetystä poteva Bly oli asiantuntijoiden mielestä "toivoton tapaus", minkä johdosta hänet määrättiin hoitoon välittömästi.

Olot mielisairaalassa olivat karmaisevat. Ruoka oli raakaa tai pilaantunutta, pesuvesi jäistä ja hoitajat tylyjä. Potilaat viettivät suuren osan päivästä istuen kylmissä huoneissa toisiinsa sidottuina. Jos joku yritti puhua tai liikkua, hoitajilla oli lupa lyödä heitä. Pian Bly tulikin vakuuttuneeksi siitä, että suuri osa hänen kanssapotilaistaan ei ollut yhtään sen mielisairaampia kuin hän; kuitenkin Bellevuen sairaalan kaltaisessa paikassa kuka tahansa tulisi hulluksi puolessa vuodessa.

Blyn onneksi toimittajakollega tuli vapauttamaan hänet sairaalasta kymmenen päivän kuluttua. Hänen raportillaan Ten Days in a Mad-House oli kuitenkin pitempikestoisia seurauksia: juttua seurannut tutkinta toi Blyn suosittelemia muutoksia potilaiden oloihin ja muutti sisäänottoprosessia huolellisemmaksi. 850 000 lisädollaria budjetoitiin mielisairaaloitten hoitoon hallituksen taholta.

Blyn toimittajanura oli tämän jälkeen turvattu. Hän jatkoi tutkivan journalismin saralla, kirjoittaen mm. tehdastyöläisten ja aviottomien lasten vaikeuksista. Hänen uraansa seurattiin mielenkiinnolla, ja hänen nimensä sanomalehtijutussa takasi yleisön välittömän mielenkiinnon.

Matka maailman ympäri

1800-luvun loppupuolella maailma tuntui pienenevän silmissä: Amerikan mannerta ja Intiaa halkovat rautatiet valmistuivat, ja Suezin kanava yhdisti Välimeren Punaiseen mereen, avaten aivan uuden ja aikaasäästävän laivareitin Intiaan. Näistä teknologian saavutuksista inspiroituneena kirjoitti ranskalainen Jules Verne yhden kuuluisimmista romaaneistaan, Maailman ympäri 80 päivässä. Vuonna 1873 ilmestyneessä tarinassa lontoolainen herrasmies Phileas Fogg lyö vetoa, että hän pystyy tekemään kyseisen matkan annetussa ajassa.

Ajan hermolla oli myös Nellie Bly, joka Vernen romaanista innostuneena ehdotti työnantajalleen haluavansa kokeilla samanlaista matkaa. New York World sponsoroikin reissun, joka alkoi marraskuun 14. päivä vuonna 1889. Toisin kuin fiktiivinen Fogg, joka matkusti palvelijansa seurassa, ei neiti Bly tarvinnut saattajaa. Hän matkusti melkein koko 24889 mailin matkan yksin, turvautuen vain vähäisiin matkatavaroihinsa (päällysmekkonsa lisäksi hänellä oli mukanaan vain takki, muutamia alusvaatekertoja, ja pieni toilettilaukku. 200 punnan matkakassansa hän kantoi kaulansa ympärille sitomassaan pussukassa).

Bly aloitti matkansa seilaamalla Atlantin yli; tämän jälkeen hän pysähtyi mm. Englannissa, Ranskassa (missä hän tapasi itsensä Jules Vernen, joka yllytti häntä rikkomaan Foggin fiktiivisen ennätyksen), Egyptissä, Singaporessa ja Japanissa. Uusi teknologia avusti Blyta myös raportoinnissa: merenalaisten lennätinkaapelien ansioista hän pystyi lähettämään lyhyitä sähkösanomia Worldin innokkaalle lukijakunnalle, joka löi vetoa hänen saapumispäivästään.

Tyynenmeren ylitys söi päiviä Blyn matka-ajasta, ja hän saapui San Franciscoon myöhässä aikataulustaan. Onneksi apuu ehätti Worldin omistaja Joseph Pulizer, joka tilasi nopean yksityisjunan kiidättämään maailmanmatkaaja kotiin. Bly palasi New Yorkiin 25. 1. 1890 - 72 päivää ja kuusi tuntia lähtönsä jälkeen.

Blyn työnantaja New York World keräsi valtavasti julksuutta matkan aikana; kuitenkaan lehti ei palkinnut tähtireportteriaan matkan nopeasta suorittamisesta. Bonusta ilman jäänyt Bly päätti ottaa lopputilin.

Tarmokkaan ja tunnetun naisen ei kuitenkaan tarvinnut levätä laakereillaan: hänen kuvaansa painettiin keräilykortteihin ja lautapeleihin; hän teki luentomatkoja, ja kirjoitti maailmanympärimatkastaan kertovan kirjan. Journalistin elämä houkutteli silti yhä, ja vuonna 1893 hän palasi Worldin toimituskuntaan, kirjoittaen artikkeleita ajankohtaisista aiheista (mm. naisasiasta).

Tehtailijasta sotakirjeenvaihtajaksi

Vuonna 1895 Bly vaihtoi taas elämänsä suuntaa. Hän meni naimisiin tehtaanomistaja Robert Seamanin kanssa; vaikka hän jättikin toimittajanuransa, ei ollut Nellien tapaista jäädä kotirouvaksi. Päinvastoin - hän keskittyi terästuotteisiin erikoistuneen tehtaan toimintaan, ja patentoi jopa oman maitokannumallinkin. Miehensä kuoltua vuonna 1904 hän siirtyi tehtaan johtoon. Mm. öljytynnyreitä valmistanut yritys oli hyvin tuottelias, mutta kymmenen vuotta myöhemmin tapahtuneet kavallukset ja muut taloudelliset sekasotkut johtivat sen konkurssiin.

Pian tämän kalabaliikin jälkeen Bly matkusti Itävaltaan tapaamaan ystäväänsä. Samoihin aikoihin puhjennut ensimmmäinen maailmansota keskeytti lomailun ja palautti entisen reportterin vanhan kutsumuksensa pariin. Blystä tulikin Usa:n ensimmäinen naispuolinen sotakirjeenvaihtaja; hän vietti viisi seuraavaa vuotta uutisoiden etulinjan tapahtumista kotimaahansa. Sodan päätyttyä hän jatkoi toimittajan työtään New Yorkissa.

Nellie Bly menehtyi keuhkokuumeeseen tammikuussa 1922.

Tästä monitoiminaisesta ja hänen tuotannostaan voi lukea lisää täältä.

Henkilökohtaiset työkalut