Roque Sandalio de Silva

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

(Tunnetaan myös nimellä Santeri Rokka). Espanjalainen tutkimusmatkailija, kansanperinteen kerääjä ja armoitettu hihhuli. Yksi De Silva-suvun surullisenkuuluisimmista jäsenistä, ja kreivitär de Silva-von Glockenspielin kaukainen sukulainen. Kuului Valon Veljeskuntaan, vaikkakin hieman vastahakoisesti, ja saarnasikin usein valo-oppia vastaan ihan vain kurillaan.

Sisällysluettelo

Lapsuus ja fundamentalistinen nuoruus Espanjassa

Señor Roque kasvoi varsin vakavamielisessä, puoliaristokraattisessa kodissa, ja imi itseensä katolisen uskon - jopa pelottavan tehokkaasti. Uskonpuhdistuksen levitessä kulovalkean tavoin alkoi Etelä-Euroopassa raivokas vastarintaliike, joka puolestaan kampanjoi konservatiivisen katolisuuden puolesta. Nuori Roque värväytyi mukaan heti kun ikä salli, ja hänestä kehkeytyikin kulmakuntansa fanaattisin Lutherin vastustaja. Muut de Silvat eivät katsoneet hyvällä moista meuhkausta, olihan kaikenlainen fundamentalistisuus pahaksi suvun maineelle, varsinkin kun sillä yritettiin myydä kauppatavaraa maailman eri kolkilta.

Estääkseen Roquen täyden harhautumisen uskonnon poluille, hänen setänsä kaappasivat nuorenmiehen laivaansa, tarkoituksenaan kouluttaa hänestä suvun kauppiasperinteen jatkaja. Tämä kaksivuotinen reissu (joka suuntautui Etelä-Amerikkaan) ei kuitenkaan kehkeyttänyt uppiniskaisesta de Silvasta merkantiilialan ammattilaista - mutta se muutti hänen elämänsä suunnan radikaalisti. Imiessään itseensä Uuden maailman vaikutteita hän tajusi, että Espanja oli tunkkainen paikka hänenlaiselleen vikkelämieliselle miehelle. Palattuaan kotimaahansa Roque päätti jatkaa uljasta konkistadorien perinnettä ja valloittaa kruunulle ja katoliselle kirkolle uusia alueita. Koska merentaikaiset alueet tuntuivat olevan jo varsin hyvin maanmiesten hanskassa, päätti Roque suunnata haastavammille alueille: hän otti suunnakseen pohjoisen.

Roquen reissut

Aikansa Saksanmaalla pyörittyään señor Roque törmäsi salaseuraan, joka levitti harhaopilta haiskahtavaa, mutta kuitenkin erittäin järkeenkäypää sanomaa, joka heidän piireissään kulki nimellä valo-oppi. Hän päätti tutustua lähemmin tähän kummalliseen joukkioon, joka piti pesäänsä Kuppenheimissa - ja tuli melkein huomaamattaan värvätyksi Valon Veljeskuntaan - olihan hänellä jo sukunsa puolesta siteitä sinnepäin. Veljeskuntaa Roque hyödyttikin nimenomaan tuomalla de Silvat - ja heidän kauppareittinsä - jälleen kerran käden ulottuville.

Aika yliopistossa oli myös hyödyllinen Roquen kannalta, sillä hän kokosi lyhyessä ajassa aikansa standardien mukaisen yleissivistyksen ja loistavan kielitaidon. Katolinen usko kuitenkin kyti edelleen de Silvan sydämessä, ja aikansa veljeskuntalaisia siedettyään hän anoi Valon yliopistolta stipendiä pitemmän kaavan mukaiseen opintomatkaan. Tämän hän saikin (olihan hän kunnostautunut varsinkin teoreettisessa valo-opissa) osoitettuaan miten suuri osa Pohjois-Eurooppaa vielä sinnitteli pimeyden voimien alla. Niinpä Roque pakkasi kapsäkkinsä ja suuntasi kohti Puolaa.

Kovin paljon ei tiedetä Roquen vuosista Puolassa ja Balttian alueella, mutta varsin selvää on, etteivät hänen kovaotteiset opetusmetodinsa tuottaneet siellä tulosta. Hänet karkotettiin useista kaupungeista, eivätkä paikalliset Valon Veljeskuntalaisetkaan juuri halunneet olla hänen kanssaan missään tekemisissä. De Silvan ainoa liittolainen itäisessä Euroopassa olikin Borbála Bajusz, jonka siipien suojassa ahdistettu uskonmies saattoi hengähtää - ja joka myös neuvoi espanjalaista pitämään soukempaa suuta (mikä oli jo sinänsä harvinaislaatuista tekstiä Borbálalta). Varsovassa Roquen kiihkoiset mielipiteet nostivat älymystöpiireissä sellaisen äläkän, että madame Bajusz joutui salakuljettamaan de Silvan kaupungista hameensa alla. Tämä ei kuitenkaan lannistanut uskossaan väkevää espanjalaista: päinvastoin, Roque haali itselleen uusia haasteita. Ja olihan häneltä vielä tärkein tavoitteensa saavuttamatta; kaikesta huolimatta hän yhä hinkusi pohjoiseen valistamaan kovakalloisia skandinaaveja.

Tästä alkoi erittäin kiehtova luku - ei pelkästään de Silvan, vaan myös koko Valon Veljeskunnan historiassa; lähdettyään Puolasta Roque rantautui Suomeen (nähtävästi jossain Hangon paikkeilla). Tässä kylmässä, pimeässä ja sivistymättömässä maassa hän tuli viettämään kymmeniä vuosia, ja vaikuttamaan merkittävästi sen historian kulkuun. Kukaan ei tarkasti tiedä mikä sai hänet pysymään Suomessa niin kauan; esi-isänsä matkoja tutkinut kreivitär de Silva-von Glockenspiel kuitenkin otaksuu, että Roque yksinkertaisesti kohtasi maan uppiniskaisessa ja epäluuloisessa kansassa niin huomattavan vastuksen, ettei malttanut olla mittelemättä voimiaan sen kanssa - vuodesta toiseen. Kreivitär huomauttaa myös, että on todennäköistä että Roque - joka pian huomasi olevansa myös suomalaisen runolaulukulttuurin pauloissa - löysi elämänmittaisen vastuksen jostain kainuulaisesta emännästä (vaikkakaan tähän viittaavaa todistusaineistoa ei ole löytynyt).

Kajaanin linnan rakennus

1600-luvun alussa Roque löysi itsensä Ruotsin ja Venäjän levottomalta rajaseudulta, joka nykyään Kainuunakin tunnetaan. Yleisesti espanjalaisen aatelismiehen oudon matkan syynä pidetään palavaa halua saada lisää tutkimusaineistoa kirjaan, joka melkein sata vuotta myöhemmin julkaistiin nimellä Kainuun ja Koillismaan hilpeät kaskut ja kansanlaulut. Kuitenkin tässä vaiheessa de Silvalla oli vielä selviä territoriaalisia ambitioita - toisin sanoen hän halusi mennä sinne, minne kukaan hänen maamiehistään ei ollut koskaan mennyt, ja kastaa tämän neitseellisen maan katoliseksi - ja ottaa siitä kaiken kunnian itselleen.

Toisin kuitenkin kävi. Nykyisen Kajaanin paikkeille saavuttuaan Roque sai huomata, että ne seutukunnan harvat asukkaat jotka suostuivat keskustelemaan hänen kanssaan eivät olleet lainkaan kiinnostuneita uudesta uskosta; päinvastoin, vanhakin usko jurppi monia, ja Kainuun kansa tuntuikin keskittyvän mieluumiin turkisten metsästykseen, kaskenpolttoon ja toistensa kyräilyyn.

Vaikka kulmakunnan asukkaat katselivatkin etelän eläjää alta kulmain, tuli hänelle yllättäin paljonkin käyttöä. Ruotsin kuningas oli nimittäin keksinyt rakentaa Kajaaniin linnan suojaamaan aluetta venäläisten hyökkäilyiltä. Piirustuksetkin oli jo laadittu, ja miehiä palkattu rakennustöihin. Matkassa oli kuitenkin pieni mutka: kukaan rakennustöihin värvätyistä ei tiennyt miltä linna todellisuudessa näyttää, mikä sen tarkoitus oikeastaan oli, ja miksi se piti rakentaa keskelle jokea (asuivathan useimmat kainuulaiset pienissä hirsimökeissä, jotka oli järkevästi sijoitettu kuivalle maalle). Onneksi apuun tuli ihan oikeassa espanjalaisessa linnassa syntynyt ja asunut senor de Silva, joka hoonolla soomellaan sai selitetyksi paikallisille, mistä oikein oli kysymys. Kun rakennusmiehet kuulivat, että tarkoituksena oli pykätä puolustuslinnake venäläisiä ja muita itäisiä kansoja vastaan, ei heitä enää sen koommin tarvinnut töihin patistella.

Sanomattakin on selvää, että Roquen osakkeet lähtivät tästä lähtien huimaan nousuun, ja pian hän huomasikin kantavansa harteillaan lukuisia luottamustehtäviä. Myöskin suhteet kajaanilaisten kanssa alkoivat huomattavasti parantua, eihän miehelle jäänyt enää niin paljon aikaa paavinuskosta puhumiseen. Tältä ajoilta on myös peräisin Roque Sandalion suomalaiseen suuhun paremmin sopiva nimi Santeri Rokka - tai kainuulaisittain Rokan Santeri.

Messeniuksen messissä

Kajaanin linnan rakennusaika oli siinäkin mielessä merkittävää aikaa de Silvan elämässä, että hän paikallisten lisäksi hän tutustui linnaa asuttaviin sotilaisiin, virkamiehiin - ja myöhemmin myös sen vankeihin. Tunnetuin näistä on ruotsalainen historioitsija, maanpetturuudesta linnaan tuomittu Johannes Messenius [1], jonka kanssa Roque kehitti varsin lujan ystävyyden, miesten eriävistä uskonnollisista mielipiteistä huolimatta. Heitä yhdisti useampikin seikka; molemmat olivat asuneet Puolassa ja myöhemmin tympääntyneet koko maahan, molemmilla oli palava kiinnostus kansanperinteeseen ja historiaan; lisäksi molempien mielestä suomalaiset naiset olivat paljon mielenkiintoisempia kuin muunmaalaiset.

20-vuotisen vankeutensa aikana Messenius kirjoitti skandinaavista historiaa käsittelevän teoksen Scondia illustrata, sekä Suomea käsittelevän runomittaisen opuksen Rimkrönika om Finland och dess inbyggare. On myös hyvin todennäköistä, että hän vähintäänkin avusti ystäväänsä de Silvaa hänen kamppaillessaan oman magnum opuksensa (Kainuun ja Koillismaan hilpeät kaskut ja kansanlaulut) kanssa - olihan Messeniuksella hieman parempi käsitys pohjolan elämästä ja kansanperinteestä kuin espanjalaisella ystävällään. Toisaalta, Roque oli pitkällisten euroopanmatkojensa aikana ehtinyt perehtyä uudempaan historiankirjoituksen traditioon, ja onkin mahdollista että hänen kontribuutionsa Messeniuksen teoksiin on merkittävä.

Turun akatemian perustaminen

Kun linnan elämä alkoi tasaantua, kävi myös Roquen aika pitkäksi. Hän alkoi kadota pitkiksi ajoiksi "runonkeräysreissuille", joilta palasi rähjäisenä ja krapuloissaan. Onneksi hänellä oli vielä ystäviä, jotka huolestuivat de Silvan oudosta ja epäkristillisestä käytöksestä, ja alkoivat suostutella tätä tekemään jotain hyödyllisempää elämällään. Joku ehdotti lyhyttä rentoutumisreissua Tukholmaan. Vähän aikaa mietittyään Roque päätti tarttua tilaisuuteen - olihan häneltä vielä Ruotsi-Suomen pääkaupunki näkemättä.

Tukholmassa de Silva saikin paljon aikaan - ja tästä syystä hänen viikonloppureissunsa venähtikin suunniteltua pitemmäksi. Ensiksikin hän palkkasi pystyvän taiteilijan maalaamaan itsestään muotokuvan. Kun kuva (oikealla) oli valmis, hän pakkasi sen huolellisesti hirvennahkoihin ja lähetti sukulaisilleen Espanjaan - todisteena siitä että oli vielä elossa (Roquen pitkäikäisyydestä johtuen suurin osa hänen sukulaisistaan ei enää ollut).

Toiseksi Roque otti tehtäväkseen hankkiutua juttusille maan hallitsijan kanssa - olihan hänellä vielä taskussaan vuosikymmeniä vanha suosituskirje Valon veljeskunnalta, sekä kehotus katsastaa kaikki valo-opin levitykselle otolliset hovit. Roquella oli onni myötä: Ruotsin valtaistuimella sattui nimittäin istumaan ihminen, jolla oli kovasti kiinnostusta sekä hassunnäköisiä espanjalaisia että kaikkea tieteeseen viittaavaa kohtaan. Kuningatar Kristiina otti de Silvan vastaan ilomielin - eikä aikaakaan kun alkemiasta kiinnostunut monarkki oli saatu johdateltua myös valo-opin mutkikkaaseen maailmaan. Tietämättään de Silva istutti myös kuningattareen kiinnostuksen katoliseen uskoon. Vuosien saatossa Kristiinan uskonnollinen kilvoittelu saavutti lakipisteensä ja hän luopui kruunusta kääntyäkseen katoliseksi. Myös Roquen mieltä jäivät kalvamaan kuningattaren kanssa käydyt teologiset keskustelut, ja lähes huomaamattaan hän alkoi etääntyä valo-opin periaatteista.

Tällä audienssilla oli kuitenkin myös muita, paljon kauaskantoisempia seurauksia. Kuullessaan kuningattaren myötämielisyyttä kaikkea oppineisuutta kohtaan, Roque tiedusteli miksi Ruotsin valtakunnassa oli niin vähän yliopistoja - eikä Suomen puolella ensimmäistäkään. Kristiina kertoi olevansa hieman skeptinen suomalaisten akateemisten kykyjen suhteen, mutta myönsi sitten kuulleensa samantapaisia aatoksia myös toisen merkkimiehen, Pietari Brahen [2] suusta.

Koska Roque oli ehtiväistä sorttia, ei mennyt kauaakaan kun hän oli jo Brahen puheilla. Yhdessä nämä miehet laativat esityksen, jonka mukaan Suomen ensimmäinen (ja Ruotsin kolmas) yliopisto perustettaisiin Turkuun (de Silva oli ehdottanut Oulua, mutta Brahe oli todennut siellä aina haisevan pahalle). Ja kun kerran asia oli saatu päätettyä, ei sen toteuttamisen kanssa kauaa tupeksittu, ja vuonna 1640 juhlittiin Turun akatemian avajaisia. Tiedekunniksi vakiintuivat filosofia, teologia, oikeustiede, lääketiede, sekä de Silvan ehdottama valo-oppi. Jälkimmäisestä tulikin pimeässä pohjolassa heti hyvin suosittu oppiaine; ensimmäistä valo-opin professuuria hoiti itseoikeutetusti Roque, mutta koska hän ei ollut koskaan itse varsinaisesti uskonut koko tieteenalaan, jätti hän pian virkansa hoidon oppipojalleen Kettilbjörn Könikälle.

Myöhemmät vaiheet

Luovuttuaan akatemiavirastaan Roque oli taas valmis uuteen, radikaaliin elämänmuutokseen. Vaikka hän tiesi, että Valon yliopisto olisi ottanut hänet riemumielin vastaan, ei valo-opin opettaminen enää tippaakaan kiinnostanut. de Silvan mielestä koko humoraalioppiin perustuva ajatuskulku oli pelkkää keskiaikaista humpuukia, ja tiedetäänkin hänen valmistelleen laajaa käsikirjoitusta, joka hyökkäsi häikäilemättömästi Valon Veljeskunnan periaatteita vastaan. Kreivitär de Silva-von Glockenspielin mukaan ainoa seikka mikä esti häntä julkaisemasta kirjoitustaan oli lojaalius Kettilbjörn Könikkää kohtaan.

Roque Sandalio de Silvan myöhemmät elämänvaiheet ovat suurimmaksi osaksi peittyneet historian armolliseen hämärään. Tiedetään, että Turusta lähdettyään hän matkusti synnyinseudulleen Espanjaan, lahjoittaen suurimman osan omaisuudestaan ja huomattavasta kirjallisesta tuotannostaan sukulaistensa haltuun.

Tämän jälkeen de Silvan liikkeistä ei ole luotettavia kirjallisia todisteita. Valon Veljeskunnan piirissä liikkui pitkään huhu, että Roque asusteli Ranskassa, missä salavihkaa avusti kaukaista sukulaistaan Leticia Aguilaa tämän juonitellessa Anna Itävaltalaisen kanssa muuta hovia vastaan. On myös mahdollista, että hän jätti Vanhan mantereen taakseen, ja matkusti jollain lukuisista de Silva-suvun omistuksessa olleista laivoista Etelä-Amerikkaan, jossa katosi jonnekin Amazonin mutkaan. Anne-Marie de Silva-von Glockenspiel kuitenkin pitää todennäköisimpänä sitä, että Roque vetäytyi jonnekin hiljaiseen luostariin, jossa on jatkanut omintakeista työtään tähän päivään - tai mahdolliseen kuolemaansa - saakka.

Henkilökohtaiset työkalut