Seuran kunniajäsenet

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tällä sivulla esitellään henkilöitä, jotka eivät ole kuuluneet Valon veljeskuntaan tai Stereotyyppisen Historian Seuraan - mutta joiden mielestämme olisi pitänyt kuulua.

Sisällysluettelo

Birgitta Birgerintytär, Pyhä Birgitta

(n. 1303 - 1373) Kirjailija, abbedissa, poliitikko, pyhimys. Hildegard Bingeniläisen ohella keskiajan merkittävimpiä naisia, sekä poliittisessa että uskonnollisessa mielessä.

Birgitta oli lähtöisin laamannin perheestä, ja oli täten syntynyt vallasnaiseksi; kuitenkin hänen elämäänsä pienestä pitäen ohjasi uskonnollisten näkyjen vahvistama hengellisyys. 13-vuotiaana hänet naitettiin laamanni Ulf Gudmarinpojalle, joka kuului Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpojan lähipiiriin; pariskunnalle syntyi kahdeksan lasta. Jo avioliittonsa aikana Birgitta kävi pyhiinvaelluksella Santiago de Compostelassa (ei mikään helppo patikkareissu 1300-luvun tieverkoston huomioonottaen), ja miehensä kuoltua hän päätti omistautua täysin uskonnolle.

Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut hiljaista luostariin vetäytymistä. Päinvastoin, Jeesuksen näyissä antamien ohjeiden perusteella Birgitta mm. koordinoi Maunu Eerikinpojan ristiretken Inkeriin, sekä karkotti tämän palatsistaan, koska se paremmin soveltui (Jeesuksen mielestä) luostariksi. Kun sukset kuninkaan kanssa menivät ristiin, päätti Birgitta matkata Roomaan - odottihan siellä vielä suurempi haaste, nimittäin paavin palauttaminen Avignonista takaisin katolisen kirkon perinteiseen pääkaupunkiin. Vaikka tässä hankkeessa hän epäonnistuikin, oli Birgitan italianmatkalla kauaskantoisempia seuraamuksia: hänen perustamansa sääntökunta (jonka luostareita levisi pian Suomeenkin) oli ensimmäinen laitos, jossa naiset saivat virallista opetusta.

Birgitan näyt ovat melkein yhtä legendaarisia kuin nainen itse. Neitsyt Maria vieraili hänen luonaan usein - joskus tiedottaen poliitiisista asioista, joskus sanellen laulunsanoja, ja joskus jopa opettaen italian kielioppia.

Birgitta kuoli Roomassa palattuaan väsyttävältä pyhiinvaellukselta Palestiinaan. Hänen maalliset jäännöksensä hynttyytettiin suuren väkijoukon saattelemana takaisin Ruotsiin.

Giacomo Casanova

(1725 – 1798) Venetsialaissyntyinen seikkailija, kirjailija, lakimies, apotti, upseeri, viulisti, noita, uhkapeluri, vankikarkuri, alkemisti, silkkitehtaan omistaja, diplomaatti, vakooja, kirjastonhoitaja, ja armoitettu raikulipoika. Jostain mystisestä syystä Casanova kuitenkin muistetaan lähes yksinomaan rakkauselämästään - joka myös sinällään oli hyvin luovaa ja monipuolista.

Dorothy Dunnett

(1923-2001) Skotlantilainen kirjailija, muotokuvamaalari, kulttuuripersoona ja yleinen renessanssinainen. Dunnett tunnetaan parhaiten Lymond Chronicles ja The House of Niccolò -kirjasarjoistaan, joiden laajuus ja historiallisen kuvauksen tarkkuus ovat vähintäänkin ihailtavia. Taustatutkimusta tehdessään Dunnett sekä sukelsi kirjastojen ja arkistojen kätköihin, että matkaili ympäri maailmaa saadakseen mahdollisimman realistisen käsityksen keskiajan ja renessanssin kulttuureista ja ihmisistä.

Olympe de Gouges

Ranskalainen feministi, pamfletisti ja näytelmäkirjailija (1748-1793). Päätä lyhyempi vallankumouksen jälkeen.

Olympe de Gouges syntyi Marie Gouze-nimisenä teurastajan ja pyykkärin perheeseen. Hän solmi nuorena avioliiton, josta onnekseen pian vapautui vastenmielisen miehensä kuoltua. Muutettuaan Pariisiin ja vaihdettuaan nimensä de Gouges alkoi saada mainetta paikallisissa taide- ja filosofishenkisissä salongeissa - ja hyöripä hän mukana vapaamuurareitten hämärissä hommissakin. Yksiavioisuuteen kyllästynyt Olympe hankki itselleen mesenaatteja (yleensä varakkaita aristokraatteja), ja tämä tuen turvin hän alkoi kirjoittaa poliittisia esseitä, manifesteja ja näytelmiä.

De Gougesin tunnetuin teos on Déclaration des droits de la Femme et de la Citoyenne (Naisten oikeuksien julistus), joka julkaistiin vuonna 1791; sen sanoma on ajan henkeen radikaali. De Gouges nimittäin julisti, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia, ja että naisella on oltava yhteiskunnassa ja avioliitossa täysin samat oikeudet kuin miehelläkin. Naisten oikeuksien lisäksi hän puhui aviottomien lasten puolesta, sekä vastusti kiihkeästi orjuutta.

Ranskan vallankumouksen tuoksinassa de Gouges (kuten moni muukin) ajautui vallanpitäjien väärälle puolelle; häntä syytettiin maanpetoksesta ja vääjäämättä marssitettiin giljotiinin alle. Hieman ironista onkin, että hänen tunnetuimmaksi lausahduksekseen on jäänyt: "Naisella on oikeus nousta hirttolavalle. Hänellä tulee olla myös yhtäläinen oikeus nousta puhujanpönttöön,"

Olaus Magnus

(1490-1557) Ruotsalainen uskonmies, kirjailija, historioitsija ja kartografi.

Magnus hankki mainetta ensin katolisen kirkon leivissä, mutta uskonpuhdistuksen myötä ajautui maanpakoon veljensä Johanneksen kanssa. Koska keskisessä Euroopassa ei juuri Skandinaviasta tiedetty, syttyi Olauksessa kipinä ainakin koko alueen kattavan kartan tekemiseen. Roomaan muutettuaan hän saikin karttansa painoon: Carta marina [1] ei nykyihmisen silmään näytä kovinkaan luotettavalta dokumentilta - ainakin mitä sen mielikuvitukselliseen oheiskuvitukseen tulee - mutta 1500-luvulla se oli huomattava harppaus maantieteellisen tarkkuuden suuntaan.

Kuten kunnon renessanssimies ikään, laajensi Magnus tuotantoaan myös tietokirjallisuuden puolelle. Vuonna 1555 hän julkaisi teoksen Historia de gentibus septentrionalibus, eli Pohjoisten kansojen historia, jossa hän kävi läpi Skandinavian siihenastisia vaiheita ja tapakulttuuria (mm. hiihtämistä); teos oli lajissaan ensimmäinen Euroopassa. Vaikka laaja opus lipsuukin ajoittain fantasian ja kuulopuheen puolelle (seikka, jota italialaisten tekemä eriskummallinen kuvitus alleviivaa), on se myös luonut pohjaa lähdekriittisemmälle historiankirjoitukselle.

Olaus Magnus vietti viimeiset vuotensa maannaisensa Pyhän Birgitan mukaan nimetyssä luostarissa Roomassa, ja kuoli siellä elokuussa 1557.

Fridtjof Nansen

(1861 – 1930) Norjalainen tutkimusretkeilijä, tiedemies, diplomaatti ja muutenkin päheä äijä.

Omar Khaijam

(1048—1131) Tunnetaan myös koko nimellään Ghiyath al-Din Abu'l-Fath Umar ibn Ibrahim Al-Nishapuri al-Khayyami. Vaikka elinaikanaan hän työskenteli ekstensiivisesti monenasteisten matemaattisten yhtälöiden kanssa, nykyään Khaijamin maine lepää enimmäkseen viininjuontia käsittelevien runojen harteilla - ja miksipä ei lepäisi, sillä miehen riipustukset ovat aiheestaan huolimatta erittäin selväjärkisiä ja nasevia.

Matematiikan ja runouden ohella Khaijam puuhasteli astronomian parissa. Hänen kehittämänsä kalenteri rökitti 500 vuotta myöhemmin syntynen gregoriaanisen version tarkkuudellaan. Myös maantieteestä, musiikista ja erinäisistä filosofisista pointeista hänellä oli oma mielipiteensä.

Grace O'Malley

Legendaarinen irlantilainen merirosvo, purjehtija, kauppias ja vapaustaistelija. Irlantilaiselta nimeltään Gráinne Ní Mháille; tunnetaan myös lempinimellä Granuaile.

O'Malley syntyi 1530 Mayon kreivikunnassa; hänen isänsä ja äitinsä molemmat kuuluivat vaikutusvaltaiseen Ó Máillen klaaniin, joka hallitsi isoa maa-alaa läntisessä Irlannissa. Muista aatelisista poiketen perhe oli kiinnostunut merenkulusta, ja isä-O'Malley reissasi laivallaan lain molemmilla puolilla. Myös Gracen veri veti merille, ja legendan mukaan hän salakuljetti itsensä isänsä laivalle pojaksi pukeutuneena.

Tämän jälkeen häntä ei enää pysäyttänyt mikään; muutaman vuoden merenkulkutaitoja opeteltuaan O'Malley sai oman laivaston johdettavakseen - ja suuntasi energiansa merirosvoukseen. Gracen menestystä pönkitti myös hänen monipuolinen koulutuksensa, johon kuului mm. latinan kielen taito. Isänsä mallia seuraten hän hankki omaisuutta sekä laillisin että epälaillisin keinoin, suututtaen röyhkeällä toiminnallaan sekä Irlannin että Englannin valtaapitävät. O'Malleyn valta-asema oli kuitenkin vankkumaton, sillä vanhempiensa kuoltua hän oli perinyt kauppalaivaston lisäksi molempien maa-alat. Lisäksi hän ei epäröinyt puolustaa omaisuuttaan aseellisin keinoin.

Koska Irlannin ja Englannin välit olivat varsin ongelmalliset jo tuohonkin aikaan, joutui O'Malley myös mukaan maitten väliseen politiikkaan. Tudor-hallinto oli jo Henrik VIII:n päivistä lähtien hamunnut vihreää saarta tiukemmin hallintaansa, ja 1500-luvun lopulla tilanne alkoi kärjistyä. Kun Connachtin kuvernööri Richard Bingham vangitutti Gracen kaksi poikaa ja hänen velipuolensa, ei piraattikuningattaren auttanut muu kuin seilata Lontooseen tapaamaan itse Elisabetia. Naiset neuvottelivatkin maittensa välisistä suhteista, ja kaikesta päätellen tulivat oikein hyvin toimeen keskenään, olivathan he melkein samanikäisiä ja vuosikymmenten mittaisten valtataistelujen koulimia. Yhteinen kielikin löytyi pian: koska kuningatar Elisabet kun ei puhunut iiriä, eikä O'Malley englantia, täytyi naisten keskustella latinaksi.

Rauhanneuvottelut jäivät kuitenkin O'Malleyn kohdalta pelkäksi sanahelinäksi; Elisabetillä ei ollut aikomustakaan suostua moisen merirosvon vaatimuksiin, ja sortotoimenpiteet Irlannissa jatkuivat. Tietty yhteys naisten välillä kuitenkin säilyi - molemmat kuolivat vuonna 1603.

O'Malley oli naimisissa kahdesti, molemmilla kerroilla järkisyistä; lapsia siunaantui yhteensä neljä. Legenda kertoo, että Grace synnytti yhden pojistaan merellä, ja nousi seuraavana päivänä lapsivuoteeltaan taistelemaan turkkilaisia vastaan.

Kreivi Saint-Germain

Erinomaisen mystinen henkilö, joka vilahtaa ainakin Casanovan muistelmissa; näillä maailmankansalaisilla olikin yllättävän paljon yhteistä. Vähän tiedetään hänen alkuperästään tai varhaisvuosistaan; kreivi Saint-Germain tuli kuitenkin tunnetuksi Euroopan hoveissa 1700-luvun puolessavälissä ja jotkut okkultistit väittävät hänen elävän vieläkin. Vaatimattomuudesta Saint-Germainia ei voida syyttää - väittihän hän olevansa milloin Englannin Elisabethin avioton lapsi, milloin taas Transilvanian prinssin poika. On myös mahdollista että hän oli Portugalin juutalainen.

Saint-Germain oli myös erittäin monipuolinen mies. Hänet tunnettiin Ranskan kuningashovia myöten taitavana alkemistina, joka kerskaili pystyvänsä valmistamaan vaikka timantteja jos moista taitoa joskus tarvittiin. Hän saattoi toimia vakoojana ja yleisenä poliittisena taustatoimijana useissa maissa; tämän vuoksi kreivillä oli tapana ilmestyä yhtäkkiä jossain maassa, ja taas sen kummempia ilmineeraamatta kadota jälkiä jättämättä. Varmaa on, että hän oli loistava viulisti ja amatöörisäveltäjä. Joillekin hän väitti osaavansa kaikkia Euroopan kieliä; toisille hän esitteli itsensä tekaistuilla arvonimillä (mm. kreivi Welldone); herkkäuskoisimmille hän kertoi elävänsä ikuisesti. Kuten paremmin tunnetulla Casanovalla, oli myös Saint-Germainilla ihailtava kyky omaksua uusi nimi ja identiteetti tarpeen mukaan; 1700-luvulla oli varsin tavallista törmätä omatoimisesti "aateloituihin" seikkailijoihin, takasihan ylhäiseltä kalskahtava nimi enemmän mahdollisuuksia yhteiskunnassa.

Georg Philipp Telemann

Telemann (s.1681) on yksi barokkiajan tunnetuimmista ja tuotteliaimmista säveltäjistä. Mitä ei niin hyvin tunneta on hänen ponnistelunsa tulla muusikoksi, ja pysyä sellaisena.

Pappisperheessä kasvanut poika oli itsekin koulutettu hengelliselle urallle; hän ei saanut minkäänlaista soitto- tai musiikinteorian opetusta, mutta osasi silti kymmenvuotiaana soittaa viulua, huilua, sitraa ja kosketinsoittimia, ja aloitteli jo sävellysharrastustaan. Kaksitoistavuotiaana hän oli kirjoittanut ensimmäisen oopperansa. Hänen äitinsä Maria ei kuitenkaan halunnut pojan luuhaavan iltaisin kaupungilla epämääräisissä muusikkopiireissä - eikä uskonut sitransoitosta olevan leipätyöksi. Niinpä äiti takavarikoi kaikki Georgin soittimet ja passitti tämän Zellerfeldiin kouluun.

Kaikeksi onnekseen kouluvuosinaan Telemann sai ystäviä, jotka tajusivat hänen todelliset lahjansa ja rohkaisivat häntä muusikon uralla. 21-vuotiaana hän uskalsikin jättää lakiopinnot sikseen ja ryhtyä kokopäiväiseksi muusikoksi. Säveltämään päästyään Telemann otti haltuunsa sekä maallisen että kirkollisen musiikin - ja perusti musiikkioppilaitoksen, jossa koulutettiin ammattimuusikkoja. Tämä oli 1700-luvun alussa ennenkuulumatonta, sillä musiikkia pidettiin herrasmiesten (ja -naisten) harrastuksena: oli suorastaan barbaarista vaatia moisesta aktiviteetista rahaa. Mutta Telemann ei korvaansa lotkauttanut. Hän sävelsi oopperoita oppilailleen esitettäviksi, kantaatteja Leipzigin Neuerkircheä varten - ja ottipa vielä siinä sivussa vastaan urkurin paikan ettei vain olisi päässyt tylsistymään.

Telemann oli kokonaisvaltaisen kiinnostunut urastaan. Hän seurasi tarkasti musiikkinsa tekijänoikeuksia, julkaisi itse omat käsikirjoituksensa ja kirjoitti mainoksensa ja teki kaiverrukset painettujen sävellystensä kansisivuille. Hän myös julkaisi Der getreuer Musikmeister- lehteä, joka oli ensimmäinen saksalainen musiikinalan lehti [2] . Ne viisitoista vuotta jolloin hän ei toiminut säveltäjänä Telemann omisti musiikin teoriasta kirjoittamiseen.

Musisoinnin lomassa Telemann ehti myös tekemään lapsia. Valitettavasti hänen avioliittonsa eivät olleet yhtä onnistuneita kuin hänen muusikonuransa; ensimmäinen vaimo kuoli synnytykseen, toinen karkasi ruotsalaisen upseerin kanssa (synnytettyään Georg Philippille ensin kymmenen lasta). Kuitenkin Telemann tunnettiin joviaalina miehenä; hän kaveerautui mm. varsin hankalana tyyppinä tunnetun G.F. Händelin [3] kanssa.

Henkilökohtaiset työkalut