Täiansa

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Entisajan elämä kuhisi syöpäläisiä - eikä vain köyhimpiin oloihin syntyneillä. Koska viikottaiseen kylpemiseen - tai edes hiusten pesuun - ei kaikkina aikoina uskottu, peruukkien ja korsettien mutkissa möyri jos jonkinlaista ötökkää, jotka tekivät kantajansa olon epämukavaksi. Onneksi tarjolla oli erilaisia tapoja poistaa näitä kiusallisia seuralaisia.

Sisällysluettelo

Nyppiminen

Kaikkein helpoin tapa hävittää kirput ja täit henkilökohtaisesta tilastaan olisi tietenkin ollut perustavanlaatuinen pesuoperaatio. Tämä ei kuitenkaan 1600-1700 - lukujen ihmisten repertuaariin kuulunut - veteen kun suhtauduttiin suurella epäluulolla ja päivittäinen puhdistautuminen koostui yleensä kasvojen ja käsien pyyhkimisestä hajuveteen kostutetulla liinalla. Vaatteita ja peruukkeja ei myöskään turhaan pesty, sillä tämä olisi lyhentänyt näiden kalliiden artikkelien käyttöikää huomattavasti. Tässä mielessä siis barokki- ja rokokooaika olivat paljon takapajuisempia kuin pimeäksi aikakaudeksi mielletty keskiaika, jolloin ihmiset lilluivat kylvyssä huomattavasti useammin, eivätkä suosineet niin epäkäytännöllisiä asusteita.

Koska pikkuelukat suorastaan viihtyivät kölninveden ja puuterin suloisessa sekamelskassa, eikä kemia ollut vielä kehittänyt DDT:n kaltaisia tehokkaita tappokonsteja, oli kehitettävä manuaalisia keinoja päästä niistä eroon. Keski-Eurooppaan syntyikin aivan uusi ammattikunta, täinnyppijät (engl. nitpicker), jotka sananmukaisesti nyppivät ärsyttävät syöpäläiset peruukeista joko käsin taikka täikamman avulla.

Varhaiset täiansat

Käsin tapahtuva syöpäläisten poistaminen on kuitenkin turhauttavaa hommaa - täit kun tuppaavat lisääntymään nopeasti ja myös siirtymään salakavalasti ihmisestä toiseen. Päänahassa mönkivät täit olivat kiusallinen vaiva, johon alettiinkin pian kehittää järeämpiä aseita.

Ensimmäinen täiansa oli kaulaan ripustettava pieni häkki, jonka sisään sipaistiin laardia. Rasvan toivottiin houkuttelevan ötököitä päänahasta poispäin; aikansa syöpöteltyään täit ja lutikat tietenkin poksahtaisivat liiasta laardista. Nämä ansat olivat kuitenkin yhtä toivottomia tappokeinoja kuin kölninvesi; joko täille ei laardi maistunut, taikka matka peruukista kaula-aukon sisään oli yksinkertaisesti liian pitkä.

Puudeli hameen alla

Lemmikkieläimet ovat saaneet kokea kaikenlaista omistajiensa taholta. Siinä missä kissat ovat kautta aikain tehneet itsensä hyödyllisiksi rottien ja muiden pikkueläinten saalistajina, joutuivat koirat tekemään paljon monipuolisempia hommia sekä kotona että sen ulkopuolella. Kun huomattiin, että kirput ja täit tykkäävät myllätä koiran turkissa siinä missä ihmisihollakin, yritettiin syöpäläisiä siirtää mustin matkaan vierihoidon avulla. Naisilla tämä kävi kätevästi: koira vain hameen alle kirppuhyökkäystä odottelemaan, ja kun ötökät olivat vaihtaneet kantajaa, ne oli helppo kammata koirasta pois.

Koiran kuljettaminen hameen alla johti myös (varsin lyhytikäiseen) trendiin käyttää villakoiria ja muita paksuturkkisia rotuja neljällä jalalla kulkevina kuukautissuojina. Entisaikaan kun ei käytetty alushousuja, oli turvauduttava joko suureen määrään imukykyisiä alushameita, taikka johonkin edelläkuvatun tyyppiseen luovaan ratkaisuun. Veriset koirat tuppasivat kuitenkin kiusallisesti karkailemaan, joten niiden käyttö rajoittui enimmäkseen kotioloihin.

Valon Veljeskunta rientää hätiin

Onneksi ansainnovaatiot eivät jääneet näin primitiiviselle tasolle. Koska Valon Veljeskunta oli importoinut Eurooppaan itse peruukit, katsottiin seuran sisällä että sen oli myös otettava vastuu päänlämmittäjän tuotekehittelystä. 1600-luvun alussa pääongelmana oli peruukin paksuus ja painavuus - olihan se useimmiten valmistettu laamannahkasta. Parin vuosikymmenen kuluessa kehitettiin mm. hevosen häntäjouhista ja ihan oikeasta ihmishiuksesta tehtyjä peruukkeja, jotka huomattavasti helpottivat kantajiensa elämää. Syöpäläisongelma kuitenkin säilyi.

Koska Veljeskunta oli aina kiinnostunut kaikenlaisista mekaanisista apuvälineistä ja muista kummallisista hilavitkuttimista (mm. ruoka-atraimista), keskittyi pieneliöiden hävittäminen nimenomaan täiansoihin. Kaulaan ripustettava häkki julistettiin heti vanhanaikaiseksi ja tehottomaksi; tarvittiin laite, joka sijoitetaan itse peruukin sisään, niin että syöpäläisiä ei tarvitse houkutella pois päästä.

Ensimmäiset Valon Veljeskunnan kehittämät ansat mukailivat häkkisysteemiä - ratkaistiinhan näin sekä syötti- että vangitsemisongelma. Syötiksi laitettiin useimmiten sian verta tai jotain vastaavaa eloperäistä ainetta. Kävi kuitenkin ilmi, että varsinkaan naisihmiset eivät mielellään kulkeneet ympäriinsä verellä ladattu täihäkki päänsä päällä, olkoonkin etteivät laitokset yleensä näkyneet päällepäin.

Apuun tuli jälleen kerran muoti. 1700-luvun rokokoo marssitti esiin jos jonkinlaista päänkoristusta: ei ollut epätavallista nähdä taistelukohtausta taikka hedelmäkoria ylhäisöleidin hiuspehkoa koristamassa. Tätä silmälläpitäen Veljeskunta lanseerasi monia erityyppisiä täiansoja, jotka kävivät sekä seurapiirikelpoisesta koristeesta että syöpäläissyötistä. Yksi kaikkein suosituimmista oli pieni kanuuna, joka päästi pienoisen räjähdyksen joka kerta kun täi ryömi sen sisään. Tämän jälkeen yleensä koko seurue päästi ilmoille iloisen huudon, ja kumosi lasillisen viiniä. (Tästä tempusta tuli niin suosittu varsinkin itäisessä Euroopassa ja Venäjällä, että lopulta kanuuna-ansat piti kieltää hovitilaisuuksissa niiden aiheuttamien järjestyshäiriöitten vuoksi. Tästä voidaan myös katsoa alkaneen nykyäänkin vielä suosittu juomapeliperinne).

Myös vaarallisempia ja makaaberimpia täiansoja tuli markkinoille. Duncan McDougal, joka jaksoi aina kiinnostua erinäisistä hermomyrkyistä, kehitteli ansaan laitettavan aineen, joka toimi sekä parfyyminä että täintappajana. Kuten kuvitella saattaa, aine tappoi enemmän hoviherroja ja -leidejä kuin täitä. Ranskan vallankumouksen aikaan olivat vähän aikaa muodissa giljotiinin malliset täiansat - jotka taas olivat enemmänkin sosiaalisen protestin muoto kuin tehokas ase syöpäläisiä vastaan. Nämä olivatkin sekä ansojen että peruukkien viimeisiä trendejä, sillä vallankumouksen jälkeen ihmiset alkoivat taas viihtyä omissa hiuksissaan, ja suosia kylpylöitä ja muita hygieniaa parantavia keksintöjä.

Henkilökohtaiset työkalut