Tee

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teepensaan lehdistä uutettava juoma, jota ihmiset ovat kautta aikojen käyttäneet virkistyäkseen. Tee on veden jälkeen maailman juoduin juoma. Muinaisessa Kiinassa teellä katsottiin olevan lähes mystisiä voimia, ja sitä käytettiin mm. vasta-aineena kaikille myrkyille; buddhalaiset munkit nauttivat teetä pysyäkseen hereillä mietiskelyn aikana.

Tee Euroopassa

Eurooppaan tee saapui verrattain myöhään hollantilaisen kauppakomppanian tuliaisena 1600-luvulla. Englanti, teenjuonnin luvattu maa, sai ensimmäiset maistiaisensa vasta vuonna 1660, kun kuningas Kaarle II meni naimisiin portugalilaisen prinsessan kanssa; Braganzan Katariina toi mukanaan saarivaltioon tasaisen luonteensa lisäksi teenjuontikulttuurin. Koleassa ja kosteassa ilmastossa lämmin juoma todettiin pian hyvinkin fiksuksi ideaksi, vaikkakin kesti aikansa kunnes kaikki kansankerrokset pääsivät nauttimaan teekupposestaan.

Skotlannissa ja Irlannissa varsinkin puritaaninen papisto vastusti ponnekkaasti teetä - sen kun katsottiin aiheuttavan varsinkin alemmissa yhteiskuntaluokissa laiskuutta, yletöntä rahan ja työajan tuhlausta ja yleistä moraalin rappiota. Naisten teenjuonti johti välittömästi kaikenlaiseen muuhun rietasteluun, tai ainakin kofeiiniriippuvuuteen; tästä oli portti avoin kovempiinkin aineisiin, kuten viskiin (jota myös katseltiin karsaasti 1700-luvulla ja sen jälkeenkin). Tee oli aluksi ylellisyysjuoma kaikkialla Brittein saarilla, ja sen käyttötavoista ei kaikistellen oltu edes kaikissa talouksissa tietoisia; legenda kertoo, että jotkut tarjosivat vierailleen haudutettuja teelehtiä leivän päällä.

Viktoriaanisena aikana tee oli jo rahvaankin saatavilla - ja ainakin Brittein saarilla siitä kehkeytyi keskeinen osa ruokavaliota. Proletariaatin päivän hiilihydraatintarve tyydytettiin vaalealla leivällä, hillolla ja sokerisella teellä - mutta paljon muuta ei ollutkaan tarjolla. Lisäksi monenlaiset ruoanväärennys ja -laimennusbisnekset kukoistivat; koijarit ostivat kahviloitten käytettyjä teelehtiä, kuivasivat ne, ja pussittivat puutikkujen ja muun moskan kanssa - usein lyijyllä värjättynä - uudelleen kiertoon.

Suomessa teetä on juotu ainakin 1700-luvulta asti. Tapa on levinnyt meille Karjalan kautta itänaapuristamme, jossa samovaarit käyvät kuumina ainakin yhtä ahkerasti kuin englantilaisten teepannut.

Imperialismia ja mustamaalausta

Vaikka tee onkin itsessään terveellinen ja harmiton juoma, on se kytkeytynyt imperialistisen historiansa aikana kaikenlaisiin hämärähommiin. Kun Kiina ja Britannia availivat kauppasuhteitaan 1600-1700 - lukujen vaihteessa, ei läntisellä maailmalla ollut tarjota vaihdossa mitään sellaista tavaraa, joka olisi houkutellut kiinalaisia läheskään niin paljon kuin tee ja mausteet. Niinpä britit keksivät ruveta viljelemään oopiumia siirtomaillaan Intiassa, ja importoimaan sitä Kiinaan. Seurauksena oli käsiin räjähtänyt huumeongelma ja ns. oopiumisodat.

Oopiumi jatkoi teen maineen tahraamista myös Euroopassa, jossa 1700-luvun lopulla yleistyivät ns. teetalot - joilla ei ollut mitään tekemistä itse juoman kanssa, vaan houkuttelivat asiakkaita joita kiinnosti pään sekoittaminen erinäisillä huumaavilla aineilla. Yksi pahamaineisimmista oopiumiluolista oli Duncan McDougalin isännöimä Turquoise Elephant Tea House Lontoossa.

Maailman tunnetuimmat teekutsut järjestettiin 16. joulukuuta vuonna 1773. Kaikkien teenystävien suruksi Massachusettsin asukkaat eivät suinkaan tarjoilleet Darjeelingia ja pikkuleipiä, vaan viskelivät brittiläisen teelastin mereen Bostonin satamassa protestina brittihallituksen verotusta ja Itä-Intian kauppakomppanian monopolia vastaan.

Vaikka Intia on yksi maailman suurimmista teen tuottajista, on maan teenjuontikulttuuri lähinnä brittiläistä perua. 1900-luvun alun nationalistiliikkeet karsastivat teetä sen imperialististen konnotaatioitten takia. Mahatma Gandhi jopa kutsui teetä "myrkyksi" jota ei pitäisi päästää ihmisen elimistöön laisinkaan. Teen mainetta yritettiin myös tahrata väitöksin, että juoma tummensi ihoa; maassa, jossa ihonvärillä on selviä luokkayhteyksiä, kyseinen väite toimi tehokkaasti teenjuontia vastaan. Intian teentuottajat aloittivat kuitenkin pian näyttäviä vastakampanjoita, ja 1960-luvulla varsinkin työväestö otti kadunvarsilla myytävän kuuman juoman omakseen. Nykyään Intia kuluttaa neljänneksen kaikesta maailman teestä.

Henkilökohtaiset työkalut