Viktoria

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
(1819–1901) Ison-Britannian ja Irlannin hallitsija peräti 63:n vuoden ajan (1837-1901), Intian keisarinna vuodesta 1876, ja yksi maan ikimuistoisimpia monarkkeja. Viktoria antoi nimensä kokonaiselle aikakaudelle, joka nykyään muistetaan lähinnä tekopyhistä arvoistaan ja kolonialistisista pyrkimyksistään.

Usein kuitenkin unohdetaan, että nuorempana Viktoria oli varsin vallaton nainen, joka nautti eloisasta keskustelusta ja sitäkin eloisammasta avioelämästä miehensä Albertin kanssa. Vasta vanhemmiten hänestä kehkeytyi se hapannaama, jona hänet nykyään muistetaan - se nainen, jota ei todellakaan naurattanut ("We are not amused.")

Sisällysluettelo

Valtapeliä vauvasta asti

Viktoria syntyi varsin kriittiseen tilanteeseen. Britanniaa pitkään hallinnut, alunperin saksalainen Yrjösarja alkoi lähennellä loppuaan, eikä miespuolisia, avioliiton sisällä syntyneitä perillisiä ollut ilmaantunut yhdellekään Yrjö III:n jälkeläisistä. Viimeisin Hannoverilainen monarkki Yrjö IV ei koskaan kunnostautunut hallitsijana, vaan vietti aikaansa mieluummin syöpötellen ja juopotellen; hänen ainoa legitiimi lapsensa Charlotte kuoli synnytykseen vuonna 1817. Täten kruununperimys määräsi vallan siirtyvän Nelos-Yrjön veljelle, Vilhelmille, jonka kuoleman jälkeen valtaistuimelle kapuaisi prinsessa Viktoria.

Tulevan kuningattaren asema ei suinkaan ollut turvattu. Jos Vilhelm IV sattuisi kupsahtamaan ennen Viktorian 18:tta syntymäpäivää, astuisi valtaan sijaishallinto jonka ohjaksia hamusi itselleen kruununperijän äiti, Kentin herttuatar Viktoria, yhdessä tilintarkastaja/rakastajansa Sir John Conroyn kanssa. Herttuattaren ja Sir Johnin kieroilu ei onneksi tuottanut tulosta; vaikka prinsessa Viktoria oli viettänyt eristettyä elämää, osasi hän silti ajatella lähipiiristään riippumattomasti eikä huolinut Conroyta sihteerikseen - eikä varsinkaan sijaishallitsijakseen. Asiaa auttoi myös vanha ja raihnainen kuningas Vilhelm, joka vihasi Kentin herttuatarta ja sinnitteli ihan piruuttaan elossa Viktorian täysi-ikäisyyteen saakka.

Lapsuutensa Viktoria vietti eristyksissä muusta maailmasta Kensingtonin palatsissa, eikä hänelle suotu hetkeäkään omaa aikaa, vaan äiti, Conroy tai kotiopettajatar seurasivat tyttöä kaikkialle yrittäen murtaa tämän tahdon jatkuvalla aivopesullaan. Päivisin hän tunsi itsensä yksinäiseksi; ainoa henkireikä olivat kirjeet ja päiväkirjat, joihin hän pystyi vuodattamaan "sydäntään ja päätään" vaivaavan liittolaisten puutteen. Varsinkin Belgian kuningas, Viktorian eno Leopold oli tärkeä kirjeenvaihtoystävä, joka poliittisen ja moraalisen tuen lisäksi lähetteli siskontyttärelleen kuuluisien ihmisten nimikirjoituksia. Yöt Viktoria joutui nukkumaan äitinsä kanssa samassa huoneessa; tämän käytännön epämiellyttävyydestä kertoo ainakin se, että valtaan noustuaan Viktorian ensimmäinen määräys oli herttuattaren sängyn siirtäminen toiselle puolelle Kensingtonin palatsia.

Saksalaisista sukujuuristaan johtuen (hänen äitinsä oli Sachsen-Coburg-Saalfeldin ruhtinatar) Viktoria sai myös saksaa puhuvia kotiopettajattaria, eikä kolmivuotiaana vielä osannut kotimaansa kieltä. Tästä johtuen hän puhui kotikielenään saksaa ja edustustilaisuuksissa hieman tankeroista englantia.

Prinssi ja puoli maapalloa

Kuningas Vilhelm IV kuoli kesäkuussa 1837; Viktoria oli juuri ehtinyt täyttää 18, ja nousi siis valtaistuimelle pitkän miesvallan jälkeen. Nuori hallitsija luonnollisesti kaipasi mentoria, ja tällaisen aseman otti suvereenisti haltuunsa pääministeri Lordi Melbourne. Poliittisen neuvonannon lisäksi Melbourne tarjosi Viktorialle isällistä suojaa, ja näistä kahdesta tulikin niin läheisiä että kuningatarta alettiin kutsua Mrs Melbourneksi.

Vaikka lordi olikin pätevä poliitikko, ei hänestä ollut aviomieheksi neljäkymmentä vuotta nuoremmalle Viktorialle. Kuningatar oli jo iskenyt silmänsä ensimmäiseen serkkuunsa, Albert von Sachsen-Coburg und Gothaan. Vaikka avioituminen oli järkevä poliittinen ja henkilökohtainenkin veto, perustui Viktorian valinta pitkälle tunnesyihin; tulevasta miehestään hän kirjoitti: "He is so sensible, so kind, and so good, and so amiable too. He has besides, the most pleasing and delightful exterior and appearance you can possibly see. (Hän on niin järkevä, niin kiltti, ja niin hyvä, ja myöskin niin hyväluontoinen. Lisäksi hänellä on miellyttävin ja ilahduttavin ulkoinen olemus mitä kuvitella saattaa.)"

Kun Albert saapui toiselle vierailulleen Englantiin kosia päräytti Viktoria häntä viidentenä päivänä. Pari vihittiin helmikuussa 1840; avioliitosta oli tuleva onnellinen, sillä puolisot tulivat erinomaisesti toimeen keskenään. Prinssi Albert myös korvasi lordi Melbournen Viktorian poliittisena neuvonantajana. Kuningattaren raskaudet vierittivät valtaa enenevässä määrin Albertin käsiin - seikka, joka sekä ilahdutti miehensä älykkyyttä ihailevaa Viktoriaa että ärsytti tätä.

Kuningatarparille syntyi peräti yhdeksän lasta, jotka Viktoria myöhemmin naittoi erinäisiin eurooppalaisiin hoveihin - siirtäen eteenpäin myös joukon Hannoverilaisille monarkeille tyypillisiä perinnöllisiä sairauksia, kuten Yrjö III:a vaivanneen porfyrian ja Venäjän viimeistä tsaariperhettä (ja myös Espanjan viimeistä kruununperillistä) riivanneen hemofilian. Joittenkin lähteiden mukaan Viktoria oli sukunsa ensimmäinen hemofilian kantaja - mikä viittaa joko harvinaiseen geenimutaatioon, taikka siihen, että Viktorian äidillä oli erittäin hyvin pidetty salaisuus. Viktorian lapsista epäonnisin tästä suhteessa oli kahdeksas, Leopold, joka kärsi hemofiliasta ja kuoli vain kolmenkymmenen ikäisenä.

Lapsivuoteita ja huumausaineita

Äitinä kuningatar ei ollut kummoinen: hänen mielestään raskaana olo oli vastenmielistä, imettäminen "nöyryytys naisparan herkille tunteille", ja vauvat muistuttivat lähinnä sammakoita. Viktoria onkin todennut: "En pidä lainkaan pikkulapsista. Ruma vauva on ruokoton näky - ja ilman vaatteita sievinkin vauva on kammottava." Ei siis ole ihme ettei kuningaspari viettänyt juurikaan aikaa pesueensa kanssa - mistä johtuen pikku prinsseistä ja prinsessoista kasvoi varsin onnettomia aikuisia.

Erityisesti Viktorian hermoille kävi tuleva kruununperillinen Bertie. Lapsena keskittymisvaikeuksista kärsinyt, ja vanhempana iloiseen iltaelämään ja puolimaailmannaisten seuraan mieltynyt Walesin prinssi oli äidilleen pettymys. Myös Viktorian tyttäret saivat osansa kunigattaren kontrolloivasta luonteesta: ennen aviotumistaan heidän tekosiaan seurasi palvelijoiden ja muiden palatsiurkkijoiden armeija, ja naimisiin mentyään piti Viktoria heille jöötä kirjeitse. Äidiltään salaa vauvojaan imettävät Vicky ja Alice saivat huutia kun kuningatar kuuli tästä inhottavasta tavasta: Viktorian mukaan hänen tyttärensä eivät olleet lehmiä parempia.

Viktorian ehkä kaikkein radikaalein teko liittyy kuitenkin lapsivuoteeseen: aikana, jolloin ajateltiin kaikenlaisen synnytyksenaikaisen kivunlievityksen olevan joko vaarallista taikka Raamatun opetuksen vastaista, kuningatar päätti kokeilla kahdeksannen lapsensa maailmaansaattamista kloroformin vaikutuksen alaisena. Kokemus olikin niin riemastuttavan helpottava, että Viktoria suositteli toimenpidettä julkisesti, sekä synnytti vielä viimeisenkin lapsensa tämän ihmeaineen avulla. Vaikka epiduraalista tuli pian synnytyssalien vakiokalustoa, kloroformi sai väistyä vähemmän myrkyllisten aineiden tieltä.

Pitkän hallintakautensa aikana Viktoria ehti kokeilla myös toista 1800-luvun ihmeainetta, joka kulki nimellä Vin Mariani. Tämä kokaiinia ja viiniä sisältävä hykerryttävä cocktail piti kuningattaren hereillä monien hovivelvollisuuksien keskellä, ja todennäköisesti piristi myös pitkäveteisiä poliittisia neuvotteluja.

Pistooleja ja perunaruttoja

Vaikka Viktorian ja Albertin avioliiton alkuaika oli muuten onnellinen (jos epämiellyttäviä, säännöllisin väliajoin syntyviä vauvoja ei oteta huomioon), varjostivat sitä toistuvat salamurhayritykset. Ensimmäisen kerran Viktoria yritettiin ottaa hengiltä 1840; kaksi vuotta myöhemmin kesällä peräti kaksi pyssymiestä pyrki kuningattaren vaunuihin. Ehkä tästäkin johtuen Viktoria ja Albert kokeilivat matkantekoa junalla; 30 kilometriä tunnissa kiitänyt lokomotiivi kuitenkin hirvitti monarkkeja, jotka pelkäsivät vaunujen tipahtavan raiteilta moisessa haipakassa.

Poliittisesti Britannialla pyyhki varsin hyvin; imperiumi oli kasvuvaiheessa, ja siirtomaitten niskurointi kukistettiin nopeasti. Lähempänä kotia ongelmia kuitenkin ilmeni: vuonna 1845 Irlantiin iski perunarutto, joka veti koko maan syvään nälänhätään. Viktoria, joka vietti lomiaan tällä vihreällä saarella, antoi omasta kirstustaan peräti 2000 puntaa avustusrahaa. Kuningattaren hyväntekeväisyys meinasi jäädä Ottomaanien sulttaanin varjoon - Abdülmecid kun oli lähettämässä Irlantiin 10 000 puntaa. Viktoria kielsi sulttaania törsäämästä itseään enempää nälänhätäisten auttamiseen, ja lopulta Abdülmecidin oli tyydyttävä 1000:n punnan summaan ja kolmeen laivalliseen ruokatavaraa (joitten saapuminen Irlantiin yritettiin estää brittihovin taholta)

Itä-Intian kauppakomppanian hajottua nousi Viktoria myös Intian nimelliseksi hallitsijaksi. 1800-luvun loppuun mennessä Britannia oli ottanut haltuunsa Kanadan, Intian ja Australian lisäksi isoja lohkoja Afrikkaa, sekä käytännössä valvoi Kiinan, Argentiinan ja Siiamin talouselämää höyrylaivojen ja lennättimen voimalla.

Mustiin pukeutuva monarkki

Viktorian maailma romahti kun prinssi Albert kuoli lavantautiin joulukuussa 1861. Taudin syynä oli Windsorin palatsin huono hygienia; kuningatar kuitenkin syytti vanhinta poikaansa Edvardia isänsä sairastuttamisesta; raikuliprinssi kun oli aiheuttanut perhelleen murhetta samana syksynä. Viktoria vaipui murheen alhoon ja päätti ettei enää koskaan edes hymyilisi. Vaikka tämä päätös myöhemmin horjuikin, pukeutui leskikuningatar loppuikänsä mustiin ja omaksui myös tavaramerkiksi muodostuneen happamuutensa.

Eristäytyminen kansasta ei ainakaan kasvattanut Viktorian suosiota monarkkina; vielä vähemmän hurraahuutoja nostatti tieto siitä, että Balmoralin linnassa Skotlannissa viihtyvä kuningatar oli yllättäin ottanut uskotuksi miehekseen salskean riistanvartijan John Brownin. Huhut pariskunnan suhteen laadusta roihuavat vielä tänäkin päivänä, sillä ei ole aivan selvää tuliko Viktoriasta Mrs Brown vai ei. Vaikka kuningattaren ja palvelijan avioliitto olisi johtanut aikanaan sietämättömään skandaaliin, kulki John Brown silti Viktorian tytärten keskuudessa nimellä "Mama's Lover". Myös Brownin määräilevä käytös kuningattaren yläluokkaisia vieraita kohtaan viittaisi hänen ainakin tienneen asemansa olevan varsin horjumaton.

Viktoria juhlisti 60. vuottaan Britannian monarkkina näyttävin menoin; moinen kansanjuhla oli myös omiaan palauttamaan kuningattaren suosion alamaistensa silmissä. Edellisenä vuonna hän oli myös lyönyt ukkinsa Yrjö III:n ennätyksen, ja oli täten maataan kauimmin hallinnut monarkki.

Pitkäikäinen kuningatar ehti vielä näkemään vuosisadan vaihtumisen. Hän kuoli aivoverenvuotoon tammikuussa 1901.

Henkilökohtaiset työkalut