William Shakespeare

SHS

Loikkaa: valikkoon, hakuun
(1564-1616) Erinomaisen salaperäinen runoilija ja näytelmäkirjailija, joka raapusteli tuotoksiaan kuningatar Elisabetin ajan Englannissa. Muistetaan eritoten lentävistä lauseistaan.

Kuka?

William Shakespeare syntyi Stratford-upon-Avonissa keskiluokkaisen perheen kolmantena lapsena. Hänen nuoruudestaan on säilynyt hyvin vähän tietoa, mutta on todennäköistä että hän pääsi osalliseksi paikallisen koulun varsin latinapainotteisesta tarjonnasta.

18-vuotiaana Shakespeare meni naimisiin häntä kahdeksan vuotta vanhemman Anne Hathawayn kanssa; parille syntyi yhteensä kolme lasta (joista vanhin syntyi kuusi kuukautta häiden jälkeen). Shakespearen avioliiton onnellisuudesta on spekuloitu monipolvisesti, varsinkin Williamin testamentin pohjalta (Annelle osoitettiin kuolinpesästä vain "toiseksi paras sänky" - joka kuitenkin todennäköisesti oli parin aviovuode, ja täten erittäin merkityksellinen mööpeli).

Elämä Keski-Englannin takapajulassa ei kuitenkaan viehättänyt Williamia. Hän muutti Lontooseen todennäköisesti jossain vaiheessa 1580-lukua, sillä vuonna 1592 hänen näytelmiään esitettiin pääkaupungin lavoilla. Shakespeare myös näytteli Lord Chamberlain's Men -nimisessä ryhmässä, josta pian tuli Lontoon johtava teatteriseurue.

Vaikka pääkaupungin yliopistokoulutetut näytelmäkirjailijat irvailivatkin Shakespearen kunnianhimoa, joutuivat he pian toteamaan, että Avonin joutsenen kynästä suihkuavat näytelmät vetivät katsojia - jopa niin paljon, että Lord Chamberlain's Men-joukkio rakennutti oman teatterin Thames-joen rannalle. Globe-teatteri tuotti rahaa ja mainetta myös Shakespearelle, jonka vainu kiinteistökauppojen suhteen oli muutenkin pettämätön.

Shakespeare kirjoitti viimeisen tunnetun näytelmänsä vuoden 1613 tienoilla. Hän kuoli huhtikuussa 1616, erään tarinan mukaan rankan tavernaillan jälkiseuraamuksena saamaansa kuumeeseen.

Mitä?

William Shakespeare tunnetaan lukuisien näytelmiensä lisäksi runoilijana. Vaikka nykyään Shakespearen sonetit ovat miehen arvostetuinta runotuotantoa, hänen elinaikanaan mainetta niittivät varsinkin kertovat, eroottisesti latautuneet runoelmat Venus and Adonis ja The Rape of Lucrece.

Kuten muutkin aikalaisensa, Shakespeare käytti innoituksenaan antiikin tarustoja, mutta myös uudempia historiateoksia. Monetkaan hänen näytelmistään eivät perustu alkuperäiseen ideaan, vaan ovat versioita paremmin tai huonommin tunnetuista tarinoista (mm. Hamlet, Romeo ja Julia ja Macbeth). Shakespearen kielellinen nerokkuus ja ihmisluonnon tuntemus kuitenkin nostavat monet hänen versioistaan alkuperäisten yläpuolelle.

Hän ei myöskään ujostellut propagandamasiinan ruokkimista: suuri osa hänen historiallisista näytelmistään suitsuttavat häpeilemättömästi Tudor-suvun saavutuksia, ja sinkoavat lokaa vähemmän menestyksekkäiden monarkkien niskaan - jopa niin ansiokkaasti, että esimerkiksi kuningas Rikhard III nähdään edelleen kyttyräselkäisenä räähkänä (sen sijaan, että tukeuduttaisiin tosiseikkoihin ja tunnustettaisiin hänen olleen aikaisekseen varsin humaani ja aikaansaava mies).

Shakespeare teki myös yhteistyötä muiden näytelmäkirjailijoiden kanssa; esimerkiksi postuumisti julkaistu The Two Noble Kinsmen on kirjoitettu yhdessä John Fletcherin kanssa.

Häh?

Johtuen herra S:n elämään liittyvän todistusaineiston vähäisyydestä (hänestä ei esim. ole olemassa yhtään aidoksi todistettua muotokuvaa), on hänen tuotantonsa ympärille vuosisatojen saatossa kehräytynyt toistaan viekoittelevampien salaliittojen verkko.

Suurin osa vaihtoehtoisista teorioista nojaa Shakespearen vaatimattomiin lähtökohtiin: miten yliopistoa käymätön, maailmaa näkemätön näyttelijänplanttu huitsin Nevadasta olisi onnistunut saamaan aikaan laajan ja edelleen ihmisiä syvästi puhuttelevan tuotannon, ja kuitenkin jättämään niin epämääräisiä jälkiä itsestään (mm. hänen allekirjoituksensa vaihtelee Wm Shakspe'sta William Shakspereen).

Kuka sitten muka kirjoitti Shakespearen nimellä julkaistut runot ja näytelmät? Tässä asiassa salaliittoteoreetikot eivät (luonnollisestikaan) ole keskenään samaa mieltä; useimmat kuitenkin liputtavat Elisabetin ajan tunnettujen kirjailijoiden tai aatelisten puolesta. Varsinkin renessanssimies Francis Bacon ja tulisieluinen Oxfordin jaarli Edward de Vere nähdään keskiluokkaista - ja oletettavasti keskinkertaista - Shakespearea otollisempina kirjailijakandidaatteina.

Vähemmän mielikuvituksekkaat historiaa tutkineet henkilöt ovat kuitenkin osoittaneet, että William Shakespeare -nimisen näyttelijän ja kirjailijan elämästä löytyy ajankohtaansa verrataen varsin vakuuttavia kirjallisia dokumentteja; myöskään Shakespearen kompetenssia tai hänen töidensä autenttisuutta ei millään tavalla kyseenalaistettu hänen elinaikanaan.

Henkilökohtaiset työkalut